The Project Gutenberg EBook of Ylosnousemus I, by Leo Tolstoi This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net Title: Ylosnousemus I Author: Leo Tolstoi Release Date: May 18, 2004 [EBook #12379] Language: Finnish Character set encoding: ASCII *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YLOSNOUSEMUS I *** Produced by Miranda van de Heijning, Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed Proofreaders YLOeSNOUSEMUS I Kirj. LEO TOLSTOI Tekijaen luvalla suomentanut Arvid Jaernefelt 1899. _"Silloin Pietari tuli haenen tykoensae, ja sanoi: Herra, kuinka usein minun pitaeae veljelleni, jolta rikkoo minua vastaan, antaman anteeksi? Onko seitsemaessae kerrassa kyllae? "Sanoi Jeesus haenelle: en minae sano sinulle ainoastaan seitsemaen kertaa, mutta seitsemaenkymmentae kertaa seitsemaen."_ (Mat. 18: 21, 22.) _"Miksi siis naeet raiskan, joka on veljes silmaessae, ja et naee malkaa omassa silmaessaes."_ (Mat. 7: 3.) _"Joka teistae on synnitoen, se heittaekoeoen ensin haentae kivellae."_ (Joh. 8: 7.) _"Ei ole opetuslapsi ylitse mestarinsa: mutta jokainen on taeydellinen koska haen on niinkuin haenen mestarinsa."_ (Luuk. 6: 40.) I. Vaikka ihmiset, keraeaennyttyaensae sadoin tuhansin pienoiselle pinta-alalle, tekivaetkin parastaan taervellaekseen sitae maata, jonka paeaellae tunkeilivat; vaikka he laskivatkin taemaen maan kivillae, ettei siinae mitaeaen kasvaisi, vaikka nyhtivaet juurineen yloes jokaisen ruohon, joka pyrki esille, vaikka savuuttivat ilman kivihiilen ja naftan kaeryllae, vaikka typistelivaet puunsa luonnottoman muotoisiksi ja karkoittivat naekyvistae kaikki elaeimet ja linnut;--kevaet oli sentaeaen kevaettae kaupungissakin. Aurinko paistoi, ruoho, saatuaan kasvun vauhtia, vihersi kaikkialla, missae sitae ei oltu irtinyhdetty, ei ainoastaan bulevardien penkereillae, vaan katukivienkin vaelissae, ja koivut, poppelit, tuomet puhkesivat liimaisiin, tuoksuviin lehtiinsae, lehmukset paisuttivat halkeilevia nuppujansa. Naakat, varpuset ja kyyhkyset kevaeiseen tapaansa jo rakentelivat iloiten pesiaensae ja kaerpaeset surisivat auringon laemmittaemillae seinillae. Iloissaan olivat niin kasvit kuin linnut, hyoenteiset ja lapset. Ainoastaan suuret, ainoastaan taeysikaeiset ihmiset--ne yhae herkeaemaettae pettivaet ja kiusasivat sekae itseaeaen ettae toisiaan. Ihmiset eivaet ajatelleet pyhaeksi ja taerkeaeksi sitae, ettae nyt oli taemmoeinen kevaetaamu, ei taetae jumalan maailman kauneutta, joka on annettu kaikkien olentojen onneksi,--kauneutta, joka heraettaeae rauhan, sovinnon ja rakkauden tunteita, vaan pitivaet pyhaenae ja taerkeaenae sitae, minkae olivat vaan itse keksineet hallitakseen ja vallitakseen toisiansa. Niinpae laeaeninvankilan konttorissa ei pidetty pyhaenae ja taerkeaenae suinkaan sitae, ettae kaikille elaeimille ja ihmisille on annettu kevaeaen sulous ja ilo, vaan pidettiin pyhaenae ja taerkeaenae, ettae eilisiltana oli saapunut numeroitu, sineteillae ja virallisilla alkukoristuksilla varustettu paperi, jossa kaeskettiin kello 9:ksi aamua, taenae 28 p:nae huhtikuuta, tuomaan oikeuteen kolme vankilassa saeilytettyae tutkintovankia--kaksi naista ja yksi mies. Toinen naeistae naisista, ollen kaikkein taerkein rikoksellinen, oli tuotava erikseen. Ja niinpae nyt taemaen virkakirjeen perustuksella, 28 p. huhtikuuta, kello 8 aamulla, astui naisosaston haisevaan kaeytaevaeaen paeaevartija. Haenen mukanaan tuli kaeytaevaeaen kaersineen naekoenen nainen, jolla oli harmaat kiharahiukset ja virkanauhat roeijyn hihoissa sekae siniset reunat vyoessae. Se oli naisosaston paeaevartija. --Haetteko Maslovaa?--kysyi haen, laehestyessaeaen paeaevartijan seurassa eraestae kaeytaevaeaen paein avautuvien koppien ovea. Paeaevartija, kolistellen lukossa rautaisia avaimiansa avasi kopin oven, jolloin sieltae tulvahti vielae haisevampi loeyhkae kuin kaeytaevaessae olikaan, ja huusi: --Maslova oikeuteen!--ja jaeaeden odottamaan sulki jaelleen oven. Yksin vankilankin pihalla oli tuore, elaehyttaevae henki, minkae tuuli oli ahoilta kaupunkiin tuonut. Kaeytaevaessae sitaevastoin oli painostava, lavantautinen, ulostuksista, tervasta ja homeesta sekoittunut ilma, joka heti masensi alakuloiseksi vastatulijan mielen. Samaa tunsi pihalta tullut vartijanainen, vaikka oli tottunutkin huonoon ilmaan. Kaeytaevaeaen paeaestyaensae haentae aekisti rupesi vaesyttaemaeaen ja nukuttamaan. Kopissa nousi kiire: kuului naisaeaeniae ja paljain jaloin astumista. --Alappa joutua sieltae, Maslova,--pian!--huusi paeaevartija oveen. Parin minuutin kuluttua tuli kopista nopein askelin, aekkiae kaeaentyen ja asettuen paeaevartijan viereen, lyhyenlaentae ja hyvin kohorintanen nuori nainen, harmaassa, valkoisen roeijyn ja valkoisen alushameen paeaelle puetussa mekossa. Jaloissa oli naisella liinaiset sukat ja niiden paeaellae vankikengaet, paeaessae oli valkoinen huivi, jonka alta, naehtaevaesti tahallaan, oli tyoennetty esille muutamia pyoeryloeitae mustista kiharaisista hiuksista. Naisen kasvoissa oli ylt'yleensae se erikoinen kalpeus, joka tavataan kauan sisaellae olleiden ihmisten kasvoissa ja joka vaeriltaeaen muistuttaa perunan ituja kellarissa. Samallaiset olivat pienet, leveaet kaedet ja valkonen, taeytelaes kaula, joka naekyi mekon suuren kauluksen vaelistae. Naeissae kasvoissa, erittaeinkin niiden vaesaehtaeneen kalpeuden vuoksi, heraetti huomiota hyvin mustat, saekenoeivaet, vaehaen turvonneet, mutta hyvin eloisat silmaet, joista toinen katsoi vaehaen kieroon. Haen pysyttelihe hyvin suorana, pitaeen esillae taeytelaeistae rintaansa. Kaeytaevaeaen tultuansa haen, keikahuttaen hiukan paeaetaensae, katsahti suoraan paeaevartijan silmiin valmiina taeyttaemaeaen kaikki, mitae haeneltae vaadittaisiin. Paeaevartija oli jo sulkemassa ovea, kun sieltae pistihe esiin harmaahapsisen akan kalpeat, ankaran ryppyiset kasvot. Akka alkoi jotakin haastaa Maslovalle, mutta paeaevartija painamalla ovea, litisti haenen paeaetaeaen ja paeae katosi. Kopissa remahti joku naisaeaeni nauramaan. Maslova myoeskin naurahti ja kaeaentyi sitten ovessa olevalle pienelle ristikkoluukulle. Akka sisaepuolelta laittautui myoeskin heti luukulle ja kaeheaellae aeaenellae sanoi: --Muista, aelae puhu mitaeaen liikaa, aina vaan yhtae. --Yhtae on mitae puhun, pahemmaksi ei tule,--sanoi Maslova paeaetaensae keikahuttaen. --Eipae tietenkaeaen kahta,--sanoi paeaevartija esimiehen luottamuksella omaan sukkeluuteensa.--Eteenpaein, mars! Luukussa naekynyt akan silmae katosi, mutta Maslova tuli keskelle kaeytaevaeae ja seurasi nopein, lyhyin askelin paeaevartijaa. He laskeutuivat alas kivirappusia myoeten, kulkivat vielae pahemman hajuisen ja meluisen miesosaston laepi, oviluukuissa olevien silmien seuraamina, ja tulivat konttoriin, jossa jo seisoi kaksi saattosotamiestae pyssyinensae. Siellae istuva kirjuri antoi toiselle sotamiehistae tupakinsavusta kellastuneen paperin ja, osoittaen vankia, sanoi: "Tuoss' on." Sotamies,-- nishninovgorodilainen talonpoika--jolla oli punaset, rokonarpiset kasvot, pisti paperin sinellinsae hihantaitteeseen ja hymyillen iski silmaeae toverilleen, leveaenaamaiselle tshuvassille, tarkoittaen vankia. Sotamiehet laskeutuivat vangin kanssa rappusia alas ja menivaet paeaeporttia kohden. Paeaeportin suuresta ovenpuoliskosta avautui erikoinen ovi ja astuttuaan sen kynnyksen yli pihalle sotamiehet tulivat vangin kanssa muurien ulkopuolelle ja laeksivaet astumaan pitkin kaupunkia kulkien keskellae kivikatua. Ajurit, puotilaiset, kyoekkipiiat, tyoemiehet, virkamiehet pysaehtyivaet ja uteliaasti tarkastelivat vankia; muutamat pudistelivat paeaetaensae ajatellen: "noin se kaey kun kaeyttaeytyy huonosti, eikae niinkuin me." Lapset katselivat kauhulla naisrosvoa, ja voivat olla rauhallisia vaan siitae syystae, ettae sotamiehet kulkivat haenen jaeljessaeaen eikae haen siis nyt voinut mitaeaen tehdae. Joku maalainen talonpoika, joka oli saanut myydyksi hiiliae ja lipinyt ravintolassa teetae, tuli haenen viereensae, teki ristinmerkin ja antoi haenelle roposen. Vanki punehtui, painoi paeaensae alas ja mutisi jotain itsekseen. Tuntien, ettae kaikki haentae silmaeilivaet, haen salavihkaa, paeaetaensae kaeaentaemaettae, vilkkui niihin, jotka katsoivat haeneen ja haeneen kaeaentynyt huomio ilahutti haentae. Myoeskin ilahutti haentae taemae vankilailmaan verraten puhdas, kevaeinen henki;--teki vaan kipeaetae astua pitkin kiviae koempeloet vankilakengaet jalassa, tottumattomana kaevelemiseen, ja haenen piti sentaehden katsoa mihin astui ja astua niin keveaesti kuin suinkin. Jauhokaupan ohi kuljettaissa, missae kenenkaeaen ahdistamatta tepasteli ja kieppuili kyyhkysiae, vanki oli satuttaa jalallaan yhtae niistae; kyyhkynen pyraehti yloes ja siipiaensae raepyttaeen lensi ihan haenen korvansa ohi, saattaen haenet tuntemaan tuulta. Haen hymaehti, mutta samassa huokasi raskaasti, kun muisti asemansa. II. Vangitun Maslovan historia oli hyvin tavallinen historia. Haen oli herraskartanossa palvelevan naimattoman naisen tytaer. Taemae nainen, elaeen aeitinsae kanssa karjakkona kahden sisarusneidin omistamalla tilalla, oli synnyttaenyt joka vuosi, ja, kuten maalla tavallisesti kaey, lapset kastettiin, vaan aeiti ei imettaenytkaeaen pienokaista, joka oli ilmestynyt haenen haluamattaan, joka oli tarpeeton ja haeiritsi tyoessae, ja niin se pian sai kuolla naelkaeaen. Naein oli kuollut viisi lasta. Kaikki he olivat kastetut, mutta kaikki olivat jaeaeneet imettaemaettae ja kuolleet. Kuudes lapsi, jonka isae oli kuleksiva mustalainen, oli tyttoe, ja taemaen kohtalo olisi ollut samallainen, mutta kaevi niin, ettae toinen vanhoista neideistae pistaeytyi navettaan antaakseen nuhteita karjakoille, kun kermassa oli tuntunut lehmaen haju. Navetassa makasi synnyttaejae kauniin, terveen pienokaisen kanssa. Vanha neiti antoi nyt nuhteita niin hyvin kermasta kuin siitaekin, ettae synnyttaejae oli paeaestetty navettaan, ja oli jo laehtemaessae pois, kun huomasi lapsosen, armahti sitae ja tarjoutui sen kummiksi. Haen kastattikin tytoen, ja sitten, saeaelien ristilastaan, antoi maitoa ja rahoja aeidille, joten lapsi jaei eloon. Niinpae vanhat neidit sitten nimittivaetkin sen "pelastetuksi". Lapsi oli kolmen vuotias, kun haenen aeitinsae sairastui ja kuoli. Isoaeidille oli lapsenlapsi vastukseksi, ja silloin vanhat neidit ottivat tytoen luoksensa. Mustasilmaeisestae tytoestae tuli tavattoman elaevae ja miellyttaevae, ja vanhat neidit olivat haenestae hyvillaeaen. Vanhoja neitiae oli kaksi: nuorempi, hyvaeluontoisempi--Sofia Ivanovna, joka oli lapsenkin kastattanut, ja vanhempi, ankarampi--Maria Ivanovna. Sofia Ivanovna piti tytoen vaatteissa ja opetti sitae lukemaan sekae tahtoi sitae ottotytoekseen. Maria Ivanovna taas sanoi, ettae tytoestae olisi tehtaevae tyoeihminen, hyvae sisaepiika, ja sentaehden haen oli vaativainen, rankaisi, jopa loeikin tyttoeae pahalla tuulella ollessaan. Niinpae naeiden kahden vaikutuksen vaelillae tytoestae kasvoikin puoleksi sisaepiika ja puoleksi ottotyttoe. Haentae kutsuttiinkin sentaehden keskinkertaisella nimellae Katjushaksi, ei Katjkaksi, kuten kutsutaan piikaa, eikae Katenjkaksi, kuten kutsutaan omaa lasta. Haen ompeli, siivosi huoneita, kiilloitteli liidulla pyhaeinkuvia, paahtoi, jauhoi ja tarjosi kahvia, toimitti vaehaeisemmaet vaatteenpesut ja vaelistae istui neitien kanssa aeaeneen lukemassa. Haenellae oli kosijoita, vaan ei haen kenestaekaeaen huolinut, kun tunsi, ettae elaemae tyoeihmisten kanssa, jotka haentae kosivat, tulisi haenelle vaikeaksi, tottunut kun oli herraselaemaen hempeyteen. Naein haen eli 16:nteen ikaevuoteen asti. Paeaestyaeaen sen ikaevuoden yli saapui neitien luo heidaen veljenpoikansa, ylioppilas, rikas ruhtinas, ja Katjusha, uskaltamatta tunnustaa sitae haenelle tai edes itselleenkaeaen, rakastui haeneen. Sitten, kahden vuoden kuluttua, taemae sama veljenpoika poikkesi taetejae katsomaan matkallansa sotaan ja viipyi, silloin talossa neljae paeivaeae. Laehtoensae edellisenae iltana haen vietteli Katjushan, ja, pistettyaeaen haenelle viimeisenae paeivaenae sataruplasen kaeteen, matkusti pois. Viiden kuukauden kuluttua haenen laehtoensae jaelkeen Katjusha sai varmasti tietaeae olevansa raskauden tilassa. Siitae laehtien oli haenelle kaikki tyyni yhdentekevaeae, ja haen vaan ajatteli kuinka paeaesisi siitae haepeaestae, joka haentae odotti. Haen alkoi haluttomasti ja huolimattomasti palvella neitejae ja vihdoin, itsensaekin tietaemaettae, rietaantui ja antoi tulla pahoja sanoja neideille, joita sanoja haen itsekin sitten katui, sekae pyysi paeaestoekirjaa. Ja neidit, hyvin tyytymaettoeminae haeneen, paeaestivaet haenet. Heiltae haen tuli sisaepiiaksi eraeaelle poliisille, vaan pysyi taessae paikassaan ainoastaan kolme kuukautta, sillae poliisi, 50 vuotias ukko, alkoi haentae ahdistella, ja meni kerran niin pitkaelle, ettae Katjusha vimmastui, sanoi haentae poelloeksi ja vanhaksi piruksi, ja tyrkkaesi haentae rintaan, niin ettae haen kaatui. Katjusha ajettiin palveluksesta roeyhkeyden vuoksi. Uutta paikkaa oli turha hakea, kun jo kuitenkin laehestyi synnyttaemisen aika, ja haen asettui asumaan maalaisen kaetiloeaemmaen luo, joka myyskenteli viinaa. Synnytys oli helppo. Mutta kaetiloe, joka oli kylaessae hoitanut sairasta synnyttaejaeae, tartutti Katjushaan maitokuumeen, ja lapsi, poikanen, laehetettiin kasvatuslaitokseen, minne se oli heti perille paeaestyae kuollut, lasta saattaneen akan kertomuksen mukaan. Rahoja oli Katjushalla kaikkiaan silloin kuin haen asettui kaetiloen luo 127 ruplaa, joista 27 ansaittuja ja 100 ruplaa viettelijaen antamia. Mutta laehtiessae sieltae oli haenellae jaeljellae ainoastaan 6 ruplaa. Haen ei osannut pitaeae rahoja, tuhlasi niitae omiin tarpeisinsa ja antoi myoeskin jokaiselle, joka pyysi. Kaetiloe otti haeneltae hyyrystae, ruuasta ja teestae kahden kuukauden ajalta 40 ruplaa, 25 ruplaa meni lapsen laehettaemiseen, 40 ruplaa kaetiloe pyysi ja sai lainaksi lehmaen ostamista varten, parikymmentae ruplaa kului noin vaan--pukuun, makeisiin, niin ettae parannuttuansa Katjushalla ei ollut rahoja, vaan oli pakko hakea paikkaa. Paikan haen sai eraeaen metsaevoudin luona. Metsaevouti oli nainut mies, mutta samoin kuin poliisikin jo ensi paeivaestae alkoi ahdistella Katjushaa. Mies inhotti haentae ja Katjusha koetti vaelttaeae haentae. Mutta mies oli haentae kokeneempi ja viekkaampi, ja--mikae paeaeasia--haen oli isaentae, joka saattoi laehettaeae piian minne tahtoi, ja niinpae haen sopivan hetken tultua otti taemaen valtaansa. Vaimo sai asiasta vihiae, ja tavattuaan kerran miehensae yksin huoneessa Katjushan kanssa, hyoekkaesi taetae lyoemaeaen. Katjusha ei peraeaentynyt ja syntyi tappelu, jonka johdosta haen ajettiin talosta saamatta palkkaa. Silloin Katjusha laehti kaupunkiin ja asettui taetinsae luo. Taetin mies oli nitoja, joka oli ennen elaenyt siivosti, mutta nyt oli kadottanut kaikki tyoenantajansa, oli juoppo, joka joi kaikki, minkae kaesiinsae sai. Taetillae oli vaehaeinen pesulaitos, josta haen lapsinensa eli ja yllaepiti hunningolle joutunutta miestaeaen. Haen ehdotteli Maslovalle, ettae taemae rupeisi pesijaettaereksi haenelle. Mutta naehtyaeaen, kuinka raskaassa tyoessae pesijaettaeret taetin luona elivaet, Maslova epaeili suostua ja kyseli vaan konttoreista palvelijattaren paikkoja. Taemmoeinen paikka vihdoin loeytyi eraeaen rouvan luona, joka asui kahden lyseossa kaeyvaen poikansa kanssa. Viikon kuluttua haenen tulonsa jaelkeen vanhempi, kuudennen luokan lyseolainen, jolla jo oli viiksien alkua, heitti lukemisen ja alkoi lakkaamatta ahdistella Maslovaa. Aeiti pani kaikki Maslovan syyksi ja erotti haenet palveluksesta. Uutta paikkaa ei ollut tiedossa, mutta kaevi niin, ettae tultuansa konttoriin, joka vaelitti palvelioita isaennille, Maslova tapasi siellae rouvan, jolla oli sormuksia ja rannerenkaita taeytelaeisissae paljaissa kaesissaeaen. Otettuaan selvaen paikattoman Maslovan asiasta taemae rouva ilmoitti haenelle osoitteensa ja pyysi tulemaan luokseen. Maslova meni. Rouva otti haenet ystaevaellisesti vastaan, tarjosi torttuja ja makeata viiniae ja laehetti piikansa viemaeaen jonnekin jotakin paperilippua. Iltasella tuli huoneeseen iso-kasvuinen herrasmies, jolla oli pitkaet harmahtavat hiukset ja harmaa parta; haen heti istuutui Maslovan viereen ja alkoi kiiltaevin silmin ja hymyillen tarkastella taetae ja laskea leikkiae haenen kanssaan. Emaentae kutsui herran viereiseen huoneeseen, ja Maslova kuuli, kuinka emaentae sanoi: "vastasaapunut, terve maalaistyttoe." Sitten emaentae kutsui Maslovan erikseen ja sanoi, ettae se on kirjailija, jolla on paljon rahoja ja joka ei ole saeaestaevae mitaeaen, jos Maslova haentae vaan miellyttaeae. Maslova miellyttikin haentae, ja kirjailija antoi haenelle 25 ruplaa, luvaten usein tulla haentae katsomaan. Rahat hupenivat aivan pian hyyryyn taetin luona, uuteen leninkiin, hattuun ja nauhoihin. Muutaman paeivaen kuluttua kirjailija kutsutti haenet luokseen uudestaan. Haen meni. Kirjailija antoi haenelle vielae 25 ruplaa ja tarjosi asunnon erityisessae kortteerissa. Asuessaan kirjailijan hyyraeaemaessae kortteerissa Maslova rakastui samassa paikassa asuvaan iloiseen puotipoikaan. Itse haen ilmoitti taestae seikasta kirjailijalle ja muutti sitten paljoa pienempaeaen kortteeriin. Mutta puotipoika, joka ensin lupasi naida haenet, matkusti mitaeaen virkkamatta Nishninowgorodiin, naehtaevaesti hylaeten haenet, ja Maslova jaei yksin. Haen olisi nyt tahtonut jaeaedae yksinaensae kortteeriin asumaan, mutta sitae ei sallittu. Ja naapurissa sanottiin, ettae haenellae oli oikeus asua naein ainoastaan, jos haenellae oli keltanen lupalippu ja jos haen suostui tarkastuksen alaiseksi. Silloin haen laehti jaelleen taetin luo. Taeti, naehtyaensae haenen muodikkaan pukunsa, peleriininsae ja hattunsa, otti haenet kunnioituksella vastaan eikae enaeae tohtinut tarjota pesijaettaeren paikkaa, vaan katsoi haenen nyt nousseen ylemmaelle elaemaen asteelle. Ei Maslova nyt enaeae ajatellutkaan pesijaettaereksi rupeamista. Haen katsoi nyt saeaelillae sitae vankielaemaeae, jota nuo kalpeat laihakaetiset pesijaettaeret etumaisissa huoneissa viettivaet; muutamat heistae olivat jo keuhkotautisia, ja naehdessaeaen heidaen pesevaen ja hierovan vaatteita 30:n asteen saippuahoeyryssae, akkunat auki olipa talvi tahi kesae, haentae kauhistutti ajatella joutuvansa taemmoeiseen vankilaan. Ja niinpae juuri taehaen aikaan, joka oli Maslovalle erittaein onneton, koskei tahtonut loeytyae ainoatakaan suojelijaa, haenet sai kaesiinsae eraes nainen, jonka asia oli toimitella tyttoejae porttoloihin. Maslova oli jo kauan sitten polttanut tupakkia, mutta puotipojan kanssa solmitun yhteytensae loppuaikoina ja sitten kuin taemae oli haenet hylaennyt, haen yhae enemmaen tottui juomaan. Viini ei miellyttaenyt haentae yksistaeaen siksi, ettae maistui hyvaeltae, vaan enemmaenkin siksi, ettae teki haenelle mahdolliseksi unohtaa raskaat muistonsa, antoi rohkeutta seurustelussa ja varmuutta omasta arvostaan, joita kumpaakaan ominaisuutta ei haenellae viinittae ollut. Selvaenae haenen oli aina paha olla ja haevetti. Yllaemainittu nainen pani toimeen kekkerit taetin kunniaksi, ja juotettuansa Maslovan, tarjosi haenelle paeaesyn hyvaeaen, kaupungin parhaimpaan laitokseen, kuvaten haenelle tuommoisen aseman kaikkia etuja ja hyviae puolia. Maslovan oli valittavana, joko: piian alentava asema, milloin miehet varmaan tulisivat ahdistelemaan ja milloin tulisi tapahtumaan salaisia, ajoittaisia haureussyntejae, taikka: turvattu, rauhallinen, laillistettu asema, ja julkinen, lain sallima ja hyvin maksettu alituinen haureuselaemae. Ja haen valitsi jaelkimaeisen. Paitsi sitae, haen ajatteli taeten kostaa sekae viettelijaensae ettae puotipojan ja kaikki muut, jotka olivat haenelle pahaa tehneet. Vielae eraes toinen seikka viekotteli haentae ja vaikutti osaltaan lopulliseen paeaetoekseen. Nainen oli naeet sanonut haenelle, ettae haen saisi tilata itselleen mitae vaatteita vaan tahtoi, samettisia, silkkisamettisia, silkkisiae, baalipukuja avonaisine olkapaeine ja paljaine kaesivarsine. Ja kun Maslova kuvaili itseaensae heleaen keltasessa silkkipuvussa mustan samettipaeaermaeyksen kanssa--kuten sanotaan: dekoltee,--ei haen voinut pidaettaeae, vaan luopui passistaan. Ja vielae samana iltana nainen otti ajurin ja vei Maslovan Kitaevan kuuluisaan taloon. Ja siitae asti alkoi Maslova elaeae sitae elaemaeae, jossa ihmiset kroonillisesti rikkovat jumalallisia ja inhimillisiae kaeskyjae vastaan, elaemaeae, jota viettaevaet sadat ja sadattuhannet naiset,--jota hallitusvalta, kansalaistensa parasta huolehtiessa, sekae suvaitsee ettae suojelee, ja joka yhdeksaelle naiselle kymmenestae loppuu tuskallisiin tauteihin, ennenaikaiseen raihnaisuuteen ja kuolemaan. Aamulla ja paeivaellae raskasta nukkumista oeisen maessaeyksen jaelkeen. 3:n tai 4:n aikana vaesynyttae nousemista likaiselta vuoteelta, seltteriveden ja kahvin juomista kohmelon vuoksi, laiskaa vetelehtimistae pitkin huoneita alusvaatteissa ja yoenutuissa, kadulle katselemista ikkunauutimien takaa, velttoa torailemista keskenaeaen, sitten ruumiin ja hiuksien pesemistae, voitelemista ja hajuvesillae taeyttaemistae, pukujen koettelemista, riitoja niiden johdosta emaennaen kanssa, peiliin katselemista, kasvojen, silmaekulmien maalailemista, makeaa rasvaista ruokaa, sitten pukeutuminen kirkasvaerisiin, silkkisiin, alastomaksi jaettaeviin pukuihin, esiintyminen kirkkaasti valaistuun, koristettuun saliin,--vieraiden saapuminen:--musiikkia, tansseja, konfehteja, viinejae, tupakan polttoa ja haureutta nuorten, keski-ikaeisten, puolilasten, ikaekulu-ukkojen, naimattomien, naineiden, kauppiaiden, puotipoikien, armeenialaisten, juutalaisten, tataarien, rikkaiden, koeyhien, terveiden, sairaiden, humaltuneiden, selvien, raakojen, hienojen, sotilaiden, siviilien, ylioppilaiden, lyseolaisten--kaikkien mahdollisten saeaetyjen, ikien ja ihmislajien kanssa. Ja huutoja ja pilapuheita ja tappeluja ja tupakkia ja viiniae ja taaskin viiniae, tupakkia ja musiikkia illasta aamunkoittoon asti. Ja vasta aamulla vapautuminen ja raskas uni. Ja naein joka paeivae laepi viikon. Viikon lopussa sitae vastoin laehteminen valtiolliseen laitokseen-- poliisikonttoriin, missae valtion palveluksessa olevat virkamiehet, mieslaeaekaerit, vaeliin totisesti ja ankarasti, mutta vaeliin taas leikkisaellae iloisuudella, karkoittaen itsestaeaen sen haeveliaeisyyden, jonka luonto on rikoksen vaelttaemiseksi antanut sekae ihmisille ettae elaeimille, toimittavat naeiden naisten tarkastuksen ja antavat heille lupakirjan jatkamaan samoja rikoksia, joita he itse olivat viikon kuluessa osallistensa kanssa tehneet. Ja niin alkaa jaelleen samallainen viikko. Samaa joka paeivae, kesaet, talvet, aret, pyhaet. Naein eli Maslova seitsemaen vuotta. Taemaen ajan kuluessa haen oli ollut kahdessa haureustalossa ja yhden kerran sairaalassa. Ollessaan seitsemaettae vuotta haureuslaitoksessa, ja kahdeksantena vuonna lukien ensimaeisestae lankeemisestansa eli jo 26:n ikaeisenae, tapahtui haenelle se asia, jonka vuoksi haen oli vangittu ja nyt, vietettyaeaen kuusi kuukautta murhaajien ja varkaiden seurassa, kuljetettiin oikeuteen. III. Samaan aikaan kuin Maslova, pitkaestae kaeymisestae naeaentyneenae, laehestyi saattajinensa raastuvan oikeuden rakennusta, haenen kasvattajiensa veljenpoika, ruhtinas Dmitrij Nehljudof, samainen haenen viettelijaensae, virui vielae korkealla, pehmoisella vieterivuoteellansa, hoeyhenpolstareilla, ja paeaestettyaeaen auki kauluksen puhtaasta hollantilaisesta yoepaidastaan, minkae rinnus oli poimusille silitetty, poltteli paperossia. Haen katseli pysaehtynein silmin eteensae, ajatellen mitae haenen nyt olisi tehtaevae ja mitae oli eilen. Haen muisteli eilistae iltaa, jonka oli viettaenyt Kortshaginien rikkaan ja tunnetun perheen luona. Yleisesti arveltiin haenen menevaen naimisiin naeiden tyttaeren kanssa. Haen huoahti ja viskattuaan poltetun paperossin, aikoi ottaa hopeisesta kotelosta toisen, kun samassa muutti mielensae ja laski vuoteelta sileaen valkoset jalkansa, hapuili niihin tohvelit, heitti taeytelaeisille hartioilleen silkkisen yoemekon ja nopeasti ja raskaasti astellen meni viereiseen pukeumahuoneeseen, joka oli taeynnaensae eliksiirien, odekolonin ja muiden hajuvesien keinotekoista tuoksua. Siellae haen erikoisella pulverilla puhdisti monissa kohden paikatut hampaansa, huuhtoi ne hyvaenhajuisella hammasvedellae, alkoi sitten joka puolelta peseytyae ja pyyhiskellae itseaeaen erilaisilla kaesiliinoilla. Pestyaeaen hyvaenhajuisella saippualla kaetensae, tarkasti puhdistettuaan harjasilla pitkaeksi kasvatetut kyntensae ja valeltuaan vedellae suuressa marmorisessa pesulaitoksessa kasvonsa ja paksun kaulansa, haen meni vielae kolmanteen huoneeseen makuuhuoneen vieressae, ja siellae oli valmistettu ruiskutuskylpy. Valeltuaan nyt kylmaellae vedellae jaentevaen, rasvalla peittyneen, valkean ruumiinsa ja kuivattuaan sen nukkaiseen lakanaan, haen puki yllensae puhtaat, silitetyt alusvaatteet, veti jalkaansa peilikirkkaiksi kiilloitetut kengaet ja alkoi toaletin aeaeressae kahdella harjalla kammata pienenlaista, mustaa kiharapartaansa ja etupuolelta harvennutta tukkaansa. Kaikki vaatetukseen kuuluvat esineet, joita haen kaeytti,--alusvaatteet, puku, jalkineet, kaulahuivit, koruneulat, soljet--olivat ihan ensimaeistae, kalliinta lajia, huomaamattomia, yksinkertaisia, hyvintehtyjae ja arvokkaita. Valittuaan kymmenkunnasta kaulahuivista ja koruneulasta ne, jotka ensiksi kaeteen sattuivat,--taemae toimi oli joskus ennen tuntunut uudelta ja huvittavalta, nyt se oli ihan yhdentekevaeae,--Nehljudof pani ylleen puhdistetut, tuolille asetetut vaatteet ja tuli, vaikkei aivan virkeaenae, kuitenkin puhtaana ja hyvaenhajuisena, pitkaeaen ruokasaliinsa, jonka parkettipermannon oli eilispaeivaenae kolme tyoemiestae kiilloittanut. Siellae oli tavattoman suuri tamminen astiakaappi ja yhtae laaja, levitettaevae poeytae, joka juhlallisena seisoi pullistuville, puuhun leikattuine leijonankaepaelaejalkoineen. Poeydaelle oli levitetty hieno, taerkaetty poeytaeliina suurine korukirjaimineen. Siinae oli hopeinen kahvipannu, josta levisi tuoksuva kahvinhaju, hopeinen sokeriastia, kerma-astia kiehautettuine kermoineen ja kori tuoreita vehnaeleipiae ja korppusia. Lautasen vieressae oli saapuneita kirjeitae, sanomalehtiae ja uusi vihko _Revue des deux Mondes_'ia. Nehljudof oli juuri ottamaisillaan esille kirjeet, kun kaeytaevaen ovesta ilmestyi lihava, vanhanpuolinen nainen surupuvussa, pitsimyssy paeaessae hataroitunutta jakausta peittaemaessae. Taemae oli Nehljudofin aeskettaein taessae samassa kortteerissa kuolleen aeitivainajan kamaripiika, Agrafena Petrovna, joka oli nyt jaeaenyt pojan luokse taloudenhoitajaksi. Agrafena Petrovna oli Nehljudofin aeidin seurassa noin 10 vuotta eri aikoina oleskellut ulkomailla ja haenellae oli sentaehden rouvan kaeytoes ja ryhti. Haen oli lapsuudestaan saakka elaenyt Nehljudofin talossa ja tunsi Dmitrijn niiltae ajoilta, kun taetae sanottiin vielae Mitjaksi. --Hyvaeae huomenta, Dmitrij herra. --Jumalantakoon, neiti Agrafena. Mitae uutta? kysyi haen leikillaeaen. --Taessae on kirje, liekoe ruhtinattarelta itseltaeaen vai tyttaereltae. Heidaen piikansa toi sen jo aikaa sitten ja odottaa minun huoneessani, sanoi Agrafena Petrovna tarjoten kirjettae ja merkitsevaesti hymyillen. --Hyvae on, kohta,--sanoi Nehljudof ottaen kirjeen ja huomattuaan Agrafenan hymyilyn rypisti silmaekulmansa. Agrafenan hymyily osotti, ettae kirje oli tyttaereltae, jonka kanssa Nehljudof Agrafenan mielestae puuhasi avioliittoa. Ja taemae hymyilyn ilmaisema arvelu oli Nehljudofille vastenmielinen. --Kaesken siis odottamaan,--sanoi Agrafena Petrovna, otti kaeteensae poeytaeharjan, joka oli vaeaeraellae paikalla, ja muuttaen sen toiseen paikkaan, hupeni ruokasalista. Nehljudof avasi tuoksahtelevan kirjeen, jonka Agrafena oli haenelle antanut, ja alkoi lukea: "Luvattuani olla teidaen omana muistinanne"--naein oli kirjoitettu paksulle, harmaalle paperille epaetasaisesti teraevaellae, mutta sujuvalla kaesialalla,--"muistutan teille, ettae teidaen taeytyy taenaeaen, 28 p:nae huhtikuuta, olla valamiehenae oikeudessa ettekae siis mitenkaeaen voi tulla meidaen ja Kolosovin kanssa tauluja katsomaan, kuten te tavallisessa kevytmielisyydessaenne eilen lupasitte; _a moins que vous ne soyez dispose a payer a la cour d'assises les 300 roubles d'amende que vous vous refusez pour votre cheval_ siitae, ettette tulleet ajoissa. Muistin asian eilen, kun te vasta olitte laehteneet. Aelkaeae siis unohtako. Ruht. M. Kortshagina." Toiselle puolelle oli lisaetty: "_Maman vous fait dire que votre couvert vous attendra jusqu'a la nuit. Venez absolument a quelle heure que cela soit_." M.K. Nehljudof rypisti silmaekulmansa. Kirjelappu oli yhae sitae samaa taitavaa peliae, jota ruhtinatar Kortshagin nyt jo kahden kuukauden aikana oli haeneen naehden pitaenyt ja jonka tarkoituksena oli naekymaettoemillae siteillae yhae enemmaen ja enemmaen sitoa Nehljudof haeneen. Mutta puhumatta siitae tavallisesta epaevarmuudesta naimisen asiassa, jota ensimaeisen nuoruuden yli paeaesseet ihmiset, voimatta intohimoisesti rakastua, tuntevat, oli Nehljudofilla toinenkin taerkeae syy, miksi haen, vaikkapa olisi paeaettaenytkin kosia, ei voinut heti sitae tehdae. Taemae syy ei ollut se, ettae haen kymmenen vuotta sitten vietteli Katjushan ja hylkaesi haenet,--sen haen oli jo kokonaan unohtanut eikae pitaenyt sitae suinkaan esteenae avioliittoonsa; syy oli siinae, ettae taehaen aikaan haen oli suhteissa eraeaen naimisissa olevan naisen kanssa, joka suhde kyllae oli haenen puoleltaan jo katkaistu, mutta nainen ei sitae vielae katkaistuksi tunnustanut. Nehljudof oli hyvin arka naisten seurassa, mutta juuri taemae haenen ujoutensa heraettikin taessae naineessa vaimossa halun voittaa haenet. Nainen oli aateliston johtajan vaimo siinae piirikunnassa, jonka vaaleihin Nehljudof otti osaa. Ja taemae nainen kietoi haenet suhteisiin, jotka paeivae paeivaeltae tulivat Nehljudofille yhae sitovammiksi, mutta samassa myoeskin yhae enemmaen vastenmielisiksi. Ensin Nehljudof ei voinut kiusausta vastustaa, mutta sitten, tuntien itsensae haenen edessaeaen syylliseksi, ei voinut rikkoa suhdetta ilman haenen suostumustaan. Taemaepae asia nyt oli syynae siihen, ettei Nehljudof pitaenyt itseaeaen oikeutettuna, vaikkapa olisi tahtonutkin, kosia Kortshaginaa. Poeydaellae oli juuri kirje tuon vaimon mieheltae. Kaesialan ja leiman naehtyaeaen Nehljudof punastui ja heti tunsi itsensae entistae tarmokkaammaksi, kuten aina vaaran haentae uhatessa. Mutta haenen kiihoittumisensa oli turha: mies, aateliston johtaja juuri siinae piirikunnassa, missae useimmat Nehljudofin maatiloista olivat, ilmoitti vaan, ettae toukokuun lopussa oli maeaeraetty tapahtuvaksi ylimaeaeraeinen piirikuntakokous, johon Nehljudofin pitaeisi kaikin mokomin saapua antaaksensa _un coup d'epaule_ esiintulevissa taerkeissae kysymyksissae, jotka koskivat kouluja ja maanteitae, ja jolloin oli odotettavissa voimakasta vastustusta taantumispuolueelta. Aatelistonjohtaja oli vapaamielinen ihminen ja taisteli muutamien hengenheimolaistensa kanssa Aleksanteri III:n aikana syntynyttae taantumista vastaan. Haen otti koko sielullaan osaa taehaen asiaan eikae tiennyt mitaeaen onnettomista perhesuhteistaan. Nehljudof muisteli kaikkia niitae tuskallisia hetkiae, joita haenellae oli ollut taemaen ihmisen taehden: muisti kuinka haen kerran luuli miehen jo saaneen vihiae, ja kuinka haen jo valmistautui kaksintaisteluun, jolloin haen aikoi ampua ilmaan,--muisti sen hirveaen kohtauksen vaimon kanssa, kun taemae epaetoivoissaan juoksi puutarhan ojan partaalle hukuttaakseen itsensae ja haen juoksenteli etsimaessae kadonnutta. "Nyt en voi matkustaa enkae voi mihinkaeaen ryhtyae, ennenkuin haen vastaa minulle",--ajatteli Nehljudof. Viikko sitten haen kirjoitti vaimolle ratkaisevan kirjeen, jossa tunnusti itsensae syylliseksi ja sanoi olevansa valmis vaikka mihin sovitukseen tahansa, mutta pitaevaensae kuitenkin, vaimon oman hyvaen vuoksi, heidaen suhdettansa ainiaaksi katkaistuna. Taehaen kirjeeseen haen odotti, vaan ei saanut vastausta. Se seikka, ettei vastausta tullut oli osaksi hyvaekin enne. Sillae jos haen ei olisi ollut suostuvainen vaelin purkamiseen, niin olisi jo kauan sitten kirjoittanut tai vielaepae itse saapunut, kuten oli tehnyt ennen. Nehljudof oli saanut kuulla, ettae siellae nykyjaeaen majaili joku upseeri vaimoa mielistelemaessae, ja taemae seikka heraetti haenessae yhtaikaa sekae mustasukkaisuutta ettae iloista toivoa kerrankin vapautuvansa painavasta valheesta. Toinen kirje oli maatilojen yli-isaennoeitsijaeltae. Taemae kirjoitti, ettae haenen, Nehljudofin, oli vaelttaemaetoentae itsensae saapua paikalle, turvatakseen perintoe-oikeutensa ja, paitsi sitae, paeaettaeaekseen, kuinka taloutta olisi vastedes hoidettava: niinkoe kuin sitae oli hoidettu vainajan aikana, vai niinkoe kuin isaennoeitsijae oli ehdottanut vainajalle ja nyt ehdotti nuorelle ruhtinaalle, ettae nimittaein maanviljelyskalusto olisi suurennettava ja kaikki talonpoikain hallussa oleva maa otettava talon viljelykseen. Isaennoeitsijae kirjoitti, ettae taemmoeinen jaerjestys tulee paljoa edullisemmaksi. Samalla haen myoeskin pyysi anteeksi, ettei ollut ihan ajoissa laehettaenyt tilikirjan mukaan 1 p:nae maksettaviksi joutuneita 3,000 ruplaa. Ensi postissa ne tulisivat laehetetyiksi. Laehetys oli viivaehtaenyt sen vuoksi, ettae oli ollut mahdotonta saada rahoja kootuksi talonpojilta, jotka olivat laiminlyoeneet velvollisuutensa siihen maeaeraeaen, ettae oli ollut pakko turvautua viranomaisiin. Taemae kirje tuntui Nehljudofista sekae miellyttaevaeltae ettae epaemiellyttaevaeltae. Miellyttaevaeae oli tuntea valtaansa niin suureen maaomaisuuteen, epaemieluista taas se, ettae haen muisti nuoruutensa ensi aikoina olleensa innokas Herbert Spencerin seuraaja ja erittaeinkin, vaikka oli itse _suur_tilallinen, ihailleensa haenen vaeitettaeaen "Social statics" teoksessa, ettei yksityinen maanomistus ole sopusoinnussa oikeudenmukaisuuden kanssa. Nuoruutensa vilpittoemyydessae ja paeaettaevaeisyydessae haen ei ainoastaan puhunut silloin siitae, ettei maa voi olla yksityisomistuksen esine, eikae ainoasti kirjoittanut asiasta yliopistollista vaeitoeskirjaa, vaan teossakin seurasi vakaumustaan, antaen siihen aikaan pienen osan maasta (joka ei kuulunut aeidille, vaan oli haenen oma isaenperintaensae), talonpojille. Nyt, tultuansa perinnaen kautta suurtilalliseksi, haenen siis oli joko luopuminen omaisuudestaan, kuten oli kymmenen vuotta sitten luopunut pienestae isaenperinnaestae, taikka vaitiolollaan suostuminen ehdotuksiin ja siis tunnustaminen kaikki entiset aatteensa virheellisiksi ja valheellisiksi. Edellistae haen ei voinut tehdae sen vuoksi, ettei haenellae, paitsi maatansa ollut mitaeaen muita toimeentulon laehteitae. Virkamieheksi haen ei halunnut ruveta, ja kuitenkin haenellae jo oli ylellisiae elaemaentapoja, joista haen ei katsonut voivansa luopua. Ja sitten ei haenellae enaeae ollut sitae horjumatonta vakaumustakaan, ei sitae paeaettaevaeisyyttae, ei sitae kunnianhimoa ja halua ihmettelyn heraettaemiseen, kuin oli nuoruudessa. Jaelkimaeinen taas, eli luopuminen niistae selvistae ja kumoamattomista perusteista maaomistuksen laittomuuteen naehden, jotka haen oli saanut Spencerin "Yhteiskunta-opista", ja jotka haen sitten, paljoa myoehemmin, oli naehnyt loistavasti todistettuina Henry Georgen teoksissa,--oli tuiki mahdotonta. Ja taemaen taehden nyt isaennoeitsijaen kirje oli haenelle epaemiellyttaevae. IV. Juotuaan kahvia Nehljudof meni tyoehuoneeseensa ottamaan selvaeae, mihin aikaan ilmoituslapussa kaeskettiin saapua oikeuteen, ja myoeskin kirjoittamaan ruhtinattarelle vastausta. Tyoehuoneeseen oli mentaevae maalausatelierin laepi. Taeaellae seisoi teline alettuine tauluinensa ja pitkin seiniae oli ripustettu harjoitelmia. Naehdessaeaen taemaen taulun, jota haen oli jo kaksi vuotta yhae maalaillut, naehdessaeaen harjoitelmat ja koko atelierin, muistui haenen mieleensae tuo viime aikoina hyvin voimakkaasti tuntunut kykenemaettoemyys edistymiseen maalaustaiteessa. Haen selitti tuon tunteen siten, ettae haenen taiteellinen aistinsa oli liian kehittynyt, mutta kuitenkin se oli hyvin epaemiellyttaevae tieto haenelle. Seitsemaen vuotta sitten haen oli jaettaenyt virkauran siinae mielessae, ettae haenellae oli kutsumusta maalaustaiteeseen, ja katseli taidemaailman korkeudesta vaehaen halveksivasti kaikkea muuta toimintaa. Nyt oli kuitenkin tullut ilmi, ettei haenellae siihen ollut oikeutta, ja sentaehden tuon asian pelkkae muisteleminenkin oli vastenmielistae. Raskain mielin haen katsahti kaikkiin noihin atelierin ylellisyysesineihin ja tuli ilotonna tyoehuoneeseensa. Taemae oli hyvin suuri ja korkea huone, jossa oli kaiken naekoeisiae koristuksia, varustuksia ja mukavuuksia. Haen loeysi heti tavattoman suuren kirjoituspoeydaen laatikosta ilmoituslapun. Se oli siinae osastossa, jonka reunassa seisoi "maeaeraepaeivaeiset". Oikeuteen oli tultava kello 11. Nehljudof istui ja kirjoitti ruhtinattarelle kiittaevaensae kutsumuksesta ja koettavansa tulla paeivaelliseksi. Mutta kirjoitettuaan yhden kirjeen, haen repi sen: se oli liian tuttavallinen; kirjoitti toisen, se oli liian kylmae, melkein loukkaava. Haen repi senkin ja painoi seinaenappulaan. Ovesta ilmaantui vanhahko, surullisen naekoeinen lakeija, harmaassa esiliinassa, poskiparta molemminpuolin sileaeksi ajeltua leukaa. --Laehettaekaeaehaen hakemaan ajuria. --Tuossa tuokiossa. --Ja sitten--taeaellae odottaa sana Kortshagineilta,--kaeskekaeae sanoa, ettae kiitaen ja koitan tulla. --Ymmaerraen. "Onhan se epaekohteliasta, mutta kirjoittaa en voi, ja naeenpaehaen haenet kohta kuitenkin",--ajatteli Nehljudof ja meni pukeutumaan. Kun haen pukeuduttuansa tuli portaille, odotti haentae jo kadulla tuttu ajuri kummipyoerillae. --Eilen olitte juuri ajanut pois ruhtinas Kortshaginin luota,--sanoi taemae taivuttaen kaeaentymaeaen vankkaa, ahavoittunutta niskaansa valkosessa paidan kauluksessa:--silloin jo tulin minaekin, mutta ovenvartija sanoi: "juuri laeksi." "Ajuritkin naekyvaet tietaevaen suhteistani Kortshagineihin",--ajatteli Nehljudof, ja tuo viime aikoina alati haentae vaivannut, ratkaisematon kysymys, mennaekoe naimisiin ruhtinatar Kortshaginin kanssa, vai ei, rupesi jaelleen haentae vaivaamaan. Haen ei voinut paeaettaeae sinne eikae taenne, yhtae vaehaen kuin oli voinut paeaettaeae enimmissae muissakaan kysymyksissae, jotka haenelle taehaen aikaan esiintyivaet. Avioliiton puolesta yleensae puhui ensiksikin se seikka, ettae avioliitto, paitsi kotilieden suloutta, teki mahdolliseksi siveellisen elaemaen, poistaen epaesaeaennoellisyyden sukupuolisuhteissa; toiseksi ja paeaeasiallisesti vielae se seikka, ettae Nehljudof toivoi perheen eli lasten antavan sisaellystae haenen nykyaeaen tyhjaelle elaemaelleen. Naemaet asiat nyt puhuivat avioliiton hyvaeksi yleensae. Avioliittoa vastaan yleensae oli ensiksikin vapauden kadottaminen, pelko, joka on kaikille vanhemmille nuorille miehille omituinen, ja toiseksi tiedoton kauhu naisen salaperaeiseen olentoon. Erityisesti juuri taemaen avioliiton puolesta puhui taas ensiksikin se seikka, ettae Missi (haenen nimensae oli Maria, mutta kutsuttiin, kuten niissae piireissae on tavallista, lisaenimellae) oli rotu-ihminen, ja erosi tavallisista ihmisistae kaikessa, alkaen vaatetuksesta aina puhe-, kaeynti-, nauramistapaan asti, eikae eronnut millaeaen erikoisominaisuudellaan, vaan ainoastaan "ylhaeisyydellaeaen",--muuta nimitystae haen ei keksinyt taelle ominaisuudelle, jota haen piti hyvin suuressa arvossa; toiseksi vielae se seikka, ettae ruhtinatar kunnioitti haentae enemmaen kuin ketaeaen muuta ihmistae eli siis, haenen kaesittaeaeksensae, ymmaersi haentae. Ja taemae ymmaertaeminen, se on; haenen jalojen ominaisuuksiensa tunnustaminen, todisti Nehljudofille ruhtinattaren aelyae ja arvostelemisen kykyae. Avioliittoa vastaan erityisesti Missin kanssa oli ensiksikin se seikka, ettae luultavasti olisi voinut loeytaeae tytoen, jolla oli vielae paljon enemmaen hyviae puolia kuin Missillae ja joka olisi sentaehden paremmin sopinut haenen rinnalleen, ja toiseksi se seikka, ettae ruhtinatar oli 27 vuotias ja haenellae siis varmaan oli jo ennenkin ollut rakkausjuttunsa,--ja taemae ajatus oli tuskallinen Nehljudofille. Haenen ylpeytensae ei mukautunut siihen, ettae ruhtinatar olisi, vaikkapa entisyydessaekin, rakastanut jotakin toista. Eihaen taemae tietysti voinut aavistaa tapaavansa Nehljudofia, mutta jo ajatuskin, ettae ruhtinatar oli saattanut rakastaa jotakuta ennen, loukkasi haentae. Niin ettae syitae oli puolesta yhtae paljon kuin vastaankin; ainakin paetevyyteensae naehden naemaet syyt menivaet vastakkain, ja Nehljudof, itsekin nauraen, sanoi itseaensae Buridanin aasiksi. Ja kuitenkin yhae pysyi sinae, tietaemaettae kumpaan heinaetukkoon oli kaeaennyttaevae. "Enhaen minae, saamatta vastausta Maria Wasiljevnalta (aatelisjohtajan vaimolta) ja kokonaan lopettamatta tuota suhdettani, voikaan mihinkaeaen ryhtyae", sanoi haen itselleen. Ja taemae tieto siitae, ettae haen voi ja ettae haenen taeytyy viivyttaeae paeaetoestae, oli haenelle mieleen. "Tottapahan joskus toisten mietin asiata tarkemmin", ajatteli haen, kun haenen ajoneuvonsa, aivan jo aeaenetoennae, vierivaet oikeuden asfalttiselle ovenedustalle. "Nyt minun on omantunnonmukaisesti, kuten olen aina pitaenyt velvollisuutenani, taeyttaeminen yhteiskunnallinen tehtaevaeni. Ja onhan se usein huvittavaakin", ajatteli haen itsekseen, astuessaan ovenvartijan ohitse oikeuden eteiseen. V. Oikeuden kaeytaevissae oli jo vilkas liike, kun Nehljudof tuli sinne. Vahtimestarit olivat saaneet jalat allensa ja jopa juostenkin puikkelehtivat hengaestyneinae edestakasin viestien ja paperien kanssa. Oikeudenpalvelijat, asianajajat ja oikeudenjaesenet kaeyskentelivaet sinne taenne; anomuksien jaettaejaet, vapaalla jalalla olevat syytetyt harhailivat haluttomina seinien vierustalla tai istuivat odottamassa. --Missae on piirioikeus?--kysyi Nehljudof eraeaeltae vahtimestarilta. --Mikae oikeus? On olemassa siviiliosasto, ja on rikosasiain osasto. --Minae olen valamies. --Siis rikosasiainosasto. Olisitte kohta niin sanoneet. Taenne oikealle, sitten vasemmalle,--toinen ovi. Nehljudof meni osotettuun suuntaan. Ovella seisoi jo kaksi ihmistae odottamassa; toinen oli pitkaelaentae, lihava kauppias, hyvaenluontoinen ihminen, joka oli naehtaevaesti juuri syoenyt ja ryypaennyt ja oli mitae paraimmalla tuulella; toinen oli puotipalvelija, juutalainen. He puhuivat keskenaeaen villan hinnasta, kun heidaen luoksensa tuli Nehljudof kysyen valamiesten huonetta. --Taessae, taessae on, herra. Tekin kai meidaen miehiae, vai? sanoi iloisesti silmaeae iskien kauppias. --No niinpae sitten yhdessae teemmekin tyoetae,--jatkoi haen Nehljudofin vastattua myoentaevaesti:--toisen arvoluokan kauppias, Baklashof,--esitteli haen itseaeaen tarjoten pehmeaen, leveaen ja taipumattoman kaetensae:--tyoetaehaen taeytyy tehdae. Ja kenen kanssa on minun kunnia?-- Nehljudof esitti itsensae ja meni valamiesten huoneeseen. Pienenlaisessa valamiesten huoneessa oli noin kymmenkunta erilaista ihmistae. Kaikki olivat vastikaeaen tulleita, jotkut istuivat, jotkut kaevelivaet, katsellen toisiansa ja tutustuen keskenaensae. Yksi, virasta eronnut sotilas oli univormussa, toiset olivat mustissa verkatakeissa tai tavallisissa nutuissa, ja yksi vaan oli mekossa. Vaikka taemae toimi oli monille tehnyt haeirioen heidaen tyoessaensae ja vaikka he puhuivat, ettae se oli heille rasitukseksi, oli kuitenkin kaikkien kasvoilla jonkinlainen tyytyvaeisyyden ilme, tieto taerkeaen yhteiskunnallisen tehtaevaen taeyttaemisestae. Valamiehet, joista toiset olivat keskenaeaen tutustuneet, toiset vaan arvailivat toistensa nimiae, keskustelivat ilmasta, aikaisesta kevaeaestae, ratkaistavista asioista. Jotka eivaet ennestaeaen olleet tutustuneet Nehljudofin kanssa, kiiruhtivat nyt sen tekemaeaen, ja pitivaet naehtaevaesti sitae erityisenae kunniana. Ja Nehljudofkin, kuten ainakin, keskellae tuntemattomia ihmisiae, piti sitae aivan luonnollisena. Jos haeneltae olisi kysytty, mistae syystae haen pitaeae itseaensae ylempaenae useimpia muita ihmisiae, ei haen olisi voinut vastata, sillae koko haenen elaemaensae ei ilmaissut mitaeaen erinomaisempia ansioita. Ettae haen lausui hyvin englannin, ranskan ja saksan kieltae, ettae haenen yllaensae olevat alusvaatteet, puku, kaulahuivi ja soljet olivat kaikkein parhaimmista makasiineista, ei tietysti voinut, sen haen itsekin ymmaersi, olla syynae haenen ylemmyytensae tunnustamiseen. Ja kuitenkin haen epaeilemaettae tunnusti taemaen etevaemmyytensae ja otti vastaan haenelle tarkoitetut kunnianosotukset asiaankuuluvina, jopa loukkaantui, jos ei niitae ollut. Valamiehistoen huoneessa haen juuri tulikin tilaisuuteen kokea, kuinka epaemiellyttaevae on tuntea arvonannon puutetta. Heidaen joukossaan oli naeet eraes Nehljudofin tuttava. Se oli Pietari Gerasimovitsh, (Nehljudof ei ollut koskaan tiennyt, ja vaehaen ylpeilikin, ettei tiennyt, haenen sukunimeaensae). Haen oli ennen ollut Nehljudofin sisaren lasten opettaja. Taemae Pietari Gerasimovitsh oli suorittanut lukunsa yliopistossa ja oli nyt opettajana lyseossa. Nehljudof ei ollut koskaan haentae kaersinyt haenen tuttavallisuutensa, itserakkaan naurunsa ja "kommuunisuutensa" vuoksi, kuten Nehljudofin sisar sanoi. --Aha, tekin siis olette joutuneet kiikkiin,--hohotteli Pietari Gerasimovitsh tervehdykseksi Nehljudofille.--Ettekoe osanneet vaelttaeae? --En ajatellutkaan vaelttaeae,--sanoi Nehljudof ankarasti ja haluttomasti. --No, no, tuo nyt on sitae kansalaisurhoollisuutta. Odottakaas kun jaeaette ruuatta ja kun vievaet yoerauhanne, kyllae tulee toinen aeaeni kelloon!--sanoi Pietari Gerasimovitsh, vielae aeaenekkaeaemmin hohottaen. "Ei kestae kauan ennenkuin tuo kiusankappale alkaa sinutella minua", ajatteli Nehljudof, ja sai kasvoihinsa semmoisen surunilmeen, joka olisi ollut selitettaevissae ainoastaan jos haen juuri ikaeaen olisi saanut tiedon kaikkien sukulaistensa kuolemasta. Nehljudof jaetti haenet ja laehestyi sitae joukkoa, joka oli muodostunut pitkaenhuiskean, sileaeksi ajellun, edullisen naekoeisen herrasmiehen ympaerille. Taemae jotakin elaevaesti kertoi. Kysymys oli oikeusjutusta, jota nykyaeaen kaeytiin siviiliosastossa. Haen puhui taestae niinkuin haenelle hyvin tutusta asiasta, nimittaeen tuomareja ja kuuluisia asianajajiakin niinkuin tuttujansa. Haen kertoi ihmeellisestae kaeaenteestae, minkae eraes kuuluisa asianajaja oli jutulle antanut, ja jonka mukaan toinen asianomaisista, vanha rouva, vaikka olikin aivan oikeassa, tulee suotta maksamaan suuret rahat vastapuolelle. --Nerokas asianajaja!--sanoi haen. Haentae kuunneltiin kunnioituksella, ja jotkut koettivat paeaestae esille huomautuksinensa, mutta haen keskeytti aina kaikki aivan kuin olisi ollut ainoa, joka taisi tietaeae asiain oikean laidan. Vaikka Nehljudof oli tullut myoehaeaen, sai haen vielae kauan odottaa. Jutun kaesitteleminen tuli viivytetyksi eraeaen oikeudenjaesenen taehden, joka ei ollut vielaekaeaen saapunut. VI. Oikeuden puheenjohtaja saapui aikaisin. Puheenjohtaja oli korkea, taeytelaes ihminen, pitkine, harmahtavine poskipartoineen. Haen oli nainut mies, mutta vietti hyvin vapaata elaemaeae, samoin kuin haenen vaimonsakin. Eivaet he haeirinneet toisiansa. Taenae vuonna oli haen saanut kirjeen eraeaeltae sveitsilaeiseltae guvernantilta, joka oli asunut heidaen talossaan kesaellae ja nyt matkusti etelaestae paein Pietariin, jossa kirjeessae taemae nainen ilmoitti odottavansa haentae kaupungissa kolmen ja kuuden vaelillae, "Italia" nimisessae ravintolassa. Ja sentaehden puheenjohtajaa halutti alkaa ja lopettaa taemaen paeivaen istunto aikasemmin, ehtiaekseen kuudeksi punatukkaisen Klara Vasiljevnan luo, jonka kanssa haenellae viime kesaenae maalla oli alkanut romaani. Tultuaan tyoehuoneeseen haen pani oven saeppiin, veti paperikaapin alahyllyltae kaksi rautaista voimistelupulttia ja teki 20 liikettae eteenpaein, yloespaein, sivulle ja alas, ja sitten kolmasti keveaesti istahti, pitaeen pultteja paeaensae yli. "Ei mikaeaen niin virkistae, kuin vedellae valeleminen ja voimistelu",--ajatteli haen koetellen vasemmalla kaedellae, kullainen sormus nimettoemaessae, oikean kaesivarren pullistunutta jaenterettae. Vielae haenen oli tekeminen yksi tavallinen voimistelutemppu, jota ei haen myoeskaeaen koskaan laiminlyoenyt, kun oli edessae pitkae istunto, mutta silloin ovea koetettiin. Joku tahtoi avata sitae. Puheenjohtaja asetti pian pultit paikoillensa ja avasi oven. --Anteeksi,--sanoi haen. Huoneeseen tuli yksi oikeudenjaesenistae kultasankaisissa silmaelaseissa, lyhyenlaentae, olkapaeaet koholla ja naama nyrpeaenae. --Taaskaan ei Matvei Nikititsh ole saapunut,--sanoi jaesen nyreissaeaen. --Ei ole vielae,--vastasi puheenjohtaja pukien yllensae virkatakkia.--Aina se vaan myoehaestyy. --Kumma kun ei jo haepeae, sanoi jaesen, vihasesti istahtaen ja ottaen paperossia. Taemae jaesen, hyvin tarkka ihminen, oli aamulla joutunut vaimonsa kanssa ikaevaeaen kalastukseen siitae, ettae taemae oli ennen maeaeraepaeivaeae kuluttanut ne rahat, jotka olivat aijotut riittaemaeaen koko kuukaudeksi. Vaimo oli pyytaenyt saada etukaeteen, mutta haen oli kieltaeytynyt antamasta. Syntyi kohtaus. Vaimo oli sanonut, ettae jos niin, niin jaeaekoeoen paeivaellinen laittamatta, ettei haenen tarvinnut siis odottaakaan paeivaellistae kotona. Taehaen vastasi mies laehtemaellae kotoansa ja pelkaesi nyt, ettae vaimo panee uhkauksensa taeytaentoeoen, sillae taeltae saattoi odottaa mitae hyvaensae.--"Elaeppae sitten tiiman jaelkeen hyvaeae siveellistae elaemaeae", ajatteli haen, katsellen hymyilevaeae, tervettae, iloista ja hyvaenluontoista puheenjohtajaa, kuin taemae, kyynaespaeaet levaellae, kauniin Valkosilla kaesillaeaen levitteli tuuheata, pitkaeae, harmahtavaa poskipartaansa molemmille puolin virkakaulustansa:--"haen on aina tyytyvaeinen ja ilonen, minae sitae vaan tuskailen." Sihteeri tuli sisaelle tuoden jotain asiapapereita. --Kiitaen teitae suuresti,--sanoi puheenjohtaja paperossia sytyttaeen.--Minkae jutun annamme tulla ensin? --Eikoehaen vaan myrkytysjuttua,--sanoi sihteeri muka vaelinpitaemaettoemaesti. --Olkoonpa niin, jos myrkytysjuttu, niin myrkytysjuttu,--sanoi tuomari harkittuansa, ettae taemaenlaatuisen jutun saisi loppumaan kello 4:ksi ja sen jaelkeen voisi laehteae.--Eikoe Matvei Nikititshiae vielaekaeaen naey? --Ei vielaekaeaen. --Onko Breve tullut? --On,--vastasi sihteeri. --Sanokaa haenelle, jos tapaatte, ettae alamme myrkytysjutulla. Breve oli se yleisen syyttaejaen apulaisista, jonka tehtaevaenae oli esiintyae syyttaejaenae taessae istunnossa. Kaeytaevaeaen tultuansa sihteeri tapasikin Breven. Olkapaeaet koholla, virkatakki avoinna, salkku kainalossa, miltei juosten taemae syoeksyi eteenpaein toemistaeen kantapaeillaeaen maata ja heiluttaen vapaata kaettaensae niin ettae kaeden selkaepuoli oli edellae. Kun sihteeri tuli kaeytaevaeaen, haen kohtasi Breven. Olkapaeaet koholla, virkatakki levaellaeaen, salkku kainalossa taemae kulki puolijuoksua kaeytaevaeae pitkin, jymaeytteli kengaenkorkojaan lattiaan ja heilutti vapaata kaettaeaen niin, ettae se oli kohtisuoraan haenen kulkusuuntaansa. --Mihail Petrovitsh pyysi tiedustelemaan joko olette valmis, sihteeri kysyi haeneltae. --Tietenkin, minae olen aina valmis, syyttaejaenapulainen sanoi.--Mikae juttu on ensimmaeisenae? --Myrkyttaemisjuttu. --Mainiota, syyttaejaenapulainen sanoi. Mutta haen ei lainkaan pitaenyt sitae niin mainiona: yoellae haen tuskin oli silmiaeaen ummistanut. Haen oli ollut eraeaen apulaisen laehtiaeisissae, siellae oli juotu paljon ja pelattu korttia kello kahteen asti, sen jaelkeen ajettiin naisten luo siihen samaan taloon, missae kuusi kuukautta sitten Maslovakin vielae oli ollut. Niinpae haen ei ollut ehtinyt edes lukaista laepi myrkyttaemisjuttua ja nyt haen halusi vilkaista sitae. Sihteeri tiesi taemaen ja oli sen takia tahallaan ehdottanut puheenjohtajalle, ettae myrkyttaemisjuttu otettaisiin ensin. Sihteeri oli mielipiteiltaeaen liberaali, kuten Venaejaen saksalaiset yleensae, vartavasten kaeaentynyt kreikkalaiskatoliseen uskoon; sihteeri ei pitaenyt haenestae ja kadehti haenen virka-asemaansa. --No, miten on skoptsien laita? sihteeri kysyi. --Olen sanonut, ettae en voi todistajien puuttuessa ryhtyae koko asiaan, sen ilmoitan myoes oikeudelle, syyttaejaenapulainen sanoi. --Mutta joka tapauksessa... --En voi, apulainen sanoi ja entiseen tapaan heilautellen kaettaeaen kiiruhti tyoehuoneeseensa. Skoptseja koskevan jutun haen halusi lykaetae vain eraeaen vaehaepaetoeisen ja tarpeettoman todistajan poissaolon vuoksi, koska taemae asia kuului oikeudelle, jossa valamiehinae oli vain intelligenttejae ja juttu voisi loppua syyttoemaeksijulistamiseen. Ja puheenjohtajan kanssa oli sovittu, ettae juttu pitaeisi siirtaeae maaseutukaupungin oikeuteen, missae suurin osa valamiehistae on talonpoikia ja syyttaejien mahdollisuudet olisivat suuremmat. Liike kaeytaevillae tuli yhae vilkkaammaksi. Eniten oli vaekeae siviiliasiain osaston laeheisyydessae. Taellae osastolla oli ollut se juttu, josta aeskeinen komean naekoeinen valamies, joka oli oikeusasioiden tuntija, oli kertonut valamiehille. Vaeliajalla tuli taestae salista ulos se vanha rouva, jolta nerokkaan asianajajan oli onnistunut riistaeae omaisuus liikemiehen hyoedyksi, vaikka taellae ei ollut omaisuuteen minkaeaenlaista oikeutta. Sen tiesivaet sekae tuomarit ettae vielae paremmin kantaja ja haenen asianajajansa; mutta jutun ajaminen oli suoritettu niin ovelasti, ettae ei voinut olla tuomitsematta muorin omaisuutta liikemiehelle. Vanha rouva oli hienosti puettu, taeytelaeinen nainen ja haenellae oli hatussaan suuria kukkia. Kun haen oli tullut ovesta kaeytaevaeaen, haen pysaehtyi, levitteli paksuja, lyhyitae kaesiaeaen ja hoki hokemistaan asianajajansa puoleen kaeaentyen: "Mitae taestae tulee? Sanokaa toki! Mitae taemae merkitsee?" Asianajaja katsoi kukkia haenen hatussaan kaesittaemaettae mitaeaen eikae kuunnellut haenen puhettaan. Eukon peraestae tuli oikeussalin ovesta valkoinen paidanrinnus liivien leveaestae aukosta paistaen ja kasvot omahyvaeisyydestae tyytyvaeisinae loistaen nopein askelin se samainen kuuluisa asianajaja, joka oli saattanut mummoparan kukkasineen keppikerjaelaeiseksi, saanut itse kymmenentuhatta ja toimittanut liikemiehelle yli satatuhatta. Kaikkien katseet kaeaentyivaet asianajajaan, haen tunsi ne ja kulki nopeasti ihmisten ohi sen naekoeisenae kuin haenen ulkomuotonsa olisi sanonut: "Ei tarvita mitaeaen uskollisuudenosoituksia." VII. Lopulta saapui myoes Matvei Nikititsh, ja valamiesten huoneeseen tuli laiha, pitkaetukkainen oikeudenpalvelija, joka kulki toinen kylki edellae, samalla tavalla vinoon naekyi vetaevaen myoes haenen alahuulensa. Taemae oikeudenpalvelija oli rehellinen mies, yliopistosivistyksen saanut, mutta haen ei pysynyt missaeaen virassa pitkaeaen, koska joi ajoittain herkeaemaettae. Kolme kuukautta sitten joku kreivitaer, joka auttoi haenen vaimoansa, toimitti haenelle taemaen paikan, ja taehaen paeivaeaen asti haen yhae olikin siinae pysynyt, suureksi iloksensa. --No, kunnioitettavat herrat, olemmeko nyt siis kaikki koossa?--sanoi haen pannen rillit nenaelleen ja katsellen niiden laepi. --Arvatenkin kaikki,--sanoi iloinen kauppias. --Niin tarkastakaammepa,--sanoi edellinen ja saatuaan taskustaan listan alkoi huutaa valamiehien nimiae katsellen heihin milloin rillien yli milloin niiden laepi. --Valtioneuvos I. M. Nikiforof. --Minae,--sanoi komea herrasmies, joka tunsi hyvin kaikki kaeraejaetavat. --Virasta eronnut oeversti Ivan Semjonovitsh Ivanof. --Taeaellae,--vastasi laiha mies, joka oli virasta eronneen univormussa. --Toisen arvoluokan kauppias Pietari Baklashof. --O-on, sanoi hyvaenluontoinen kauppias kasvot taeydessae hymyssae.--Valmiina ollaan! --Kaartinluutnantti, ruhtinas Dmitrij Nehljudof. --Minae,--vastasi Nehljudof. Oikeudenpalvelija, erityisen kohteliaasti ja miellyttaevaesti katsahtaen rillien yli, kumarsi, ikaeaenkuin eroittaen haenet taeten muista. --Kapteeni Jurij Dmitrievitsh Dantshenko, kauppias Grigorij Efirnovitsh Kuleshof. j.n.e., j.n.e. Kaikki, paitsi kahta, olivat saapuvilla. --Nyt, hyvaet herrat, pyydaen astumaan saliin,--sanoi oikeudenpalvelija sulavalla liikkeellae osoittaen oveen paein. Kursaillen toistensa edessae ovessa, menivaet nyt kaikki kaeytaevaeaen ja kaeytaevaestae istuntosaliin. Kaeraejaesali oli suuri, pitkulainen huone. Sen toisessa paeaessae oli kolmiporraksinen lava, jonka keskellae seisoi poeytae katettuna viheriaeaen verkaan tummemman viheriaeisine rimssuineen. Poeydaen takana oli kolme nojatuolia, hyvin korkeine, leikeltyine tammiselkineen, ja tuolien takana riippui kultaisissa puitteissa, kirkkailla vaereillae maalattu keisarin kuva, luonnollisessa koossa, kenraalin puvussa olkanauhoineen, toisella jalalla hiukan eteenpaein astuvana, kaesi sapelin kahvassa. Oikeassa nurkassa riippui pyhaeinkuva, esittaeen Kristusta orjantappurakruunu paeaessae, ja sen alla seisoi rukousalttari, oikealla puolella sijaitsi vielae yleisen syyttaejaen pulpetti. Taetae vastapaeaetae, vasemmalla puolella oli peremmaellae sihteerin poeytae, ja laehempaenae yleisoeae tammesta sorvatut kaidepuut, joiden takaa naekyi syytettyjen vielae tyhjae penkki. Lavan oikealla puolella seisoi kahdessa rivissae tuoleja, myoeskin korkeine selustimineen, valamiehiae varten, alhaalla oli asianajajain poeytiae. Kaikki taemae oli salin etummaisessa paeaessae, jonka muuten aitaus jakoi kahteen osaan. Takimmainen osa oli taeynnaensae penkkirivejae, jotka toinen toistaan ylempaenae, ylettyivaet peraeseinaeaen asti. Taeaellae salin takimmaisessa osassa, eturiveissae, istui neljae tehtaalaisen tai piian tapaista naista, ja kaksi tyoevaeestoeoen kuuluvaa miestae. jotka naehtaevaesti salin komeuden lannistamina, arasti kuiskuttelivat keskenaensae. Kohta valamiesten tultua astui oikeudenpalvelija toispuoleisella kaeyntitavallaan keskelle salia ja huusi kovalla aeaenellae, ikaeaenkuin olisi tahtonut saeikaeyttaeae laesnaeolijoita: --Oikeus laehestyy! Kaikki nousivat seisoalleen, ja salin lavalle ilmestyivaet tuomarit: puheenjohtaja jaentereinensae ja komeine poskipartoineen; sitten synkaen-naekoeinen oikeudenjaesen, kultasankaisine silmaelasineen, ja haen oli nyt sitaekin synkempaenae, kun juuri ennen istuntoa oli tavannut lankonsa, joka oli yksi oikeuden auskultanteista, ja taemae haenelle ilmoitti kaeyneensae sisaren luona ja saaneensa haeneltae tietaeae, ettei paeivaellistae tule. --Siispae menemmekin kapakkaan,--sanoi lanko nauraa hihittaeen. --Taessae ei ole naurun sijaa,--sanoi synkkae oikeudenjaesen ja synkistyi vielae enemmaen. Ja vihdoin kolmas oikeudenjaesen, samainen Matvei Nikititsh, joka aina myoehaestyi,--haen oli partaniekka, suuret, pitkaeluomiset, hyvaentahtoiset silmaet paeaessae. Taetae oikeudenjaesentae vaivasi mahakuume, ja haen oli taestae aamusta laehtien, laeaekaerin neuvosta, alkanut kaeyttaeae uutta parannustapaa, joka oli viivyttaenyt haentae kotona taellae kertaa vielae tavallistakin kauemmin. Noustessaan lavalle oli haen miettivaen naekoenen siitae syystae, ettae haenellae oli tapana kaikilla mahdollisilla keinoin koetella arvata vastauksia niihin kysymyksiin, jotka olivat haenen sydaemmellaeaen. Nyt haenellae oli edessaeaen semmoinen taika, ettae jos askelten luku ovelta nojatuoliin asti on tasajakoinen kolmella, niin uusi parannuskeino auttaa haenet mahakuumeesta,--jollei, niin ei tule parannustakaan. Askelia oli 26, mutta haen teki pienoisen lisaeaskeleen ja paeaesi siten juuri 27:nellae nojatuoliinsa. Puheenjohtaja ja oikeudenjaesenet tekivaet lavalle astuessaan, kullalla kirjailluissa virkatakin kauluksissaan, hyvin voimakkaan vaikutuksen. Sen he itsekin tunsivat, koska kaikki kolme, ikaeaenkuin haemillaeaen omasta suuruudestaan, katsoivat vaatimattomasti alas istuen leikkauksilla varustettuihin nojatuoleihinsa viheriaellae veralla katetun poeydaen taakse. Taelle oli asetettu kolmikulmainen kapine kotkankuvinensa, lasimaljoja, jommoisissa tavallisesti pidetaeaen konfehteja naehtaevinae, laekkipullo, teraeskyniae, puhdasta paperia ja erikokoisia ja lajisia vastaterotettuja lyijykyniae. Tuomarien kanssa tuli myoeskin yleisen syyttaejaen apulainen. Haen meni, salkku samaten kainalossa ja kaettaensae yhae heiluttaen, paikallensa ikkunan luo, ja heti syventyi asiapapereitten lukemiseen, kaeyttaeen naein hyvaekseen jokaista hetkeae juttuun perehtyaekseen. Taemae yleinen syyttaejae oli vasta neljaettae kertaa syyttaejaen toimessa. Haen oli hyvin kunnianhimoinen ja oli lujasti paeaettaenyt yletae virkaurallaan, jonka vuoksi haen piti vaelttaemaettoemaenae saada asianomaiset syytteeseen jokaisessa jutussa, missae haen vaan syyttaejaenae esiintyi. Myrkytysjutun juonen haen nyt paeaepiirteissaeaen tunsi ja oli jo suunnitellut puheensa, haenelle oli vaan vielae tarpeen muutamia tosiasioita, joita haen haethaetaeae asiapapereista keraesi ja kirjoitteli muistiin. Sihteeri istui lavan toisella puolella, ja, saatuaan reilaan kaikki mahdollisesti luettavat paperit, silmaeili eraestae kiellettyae artikkelia, jonka oli eilen saanut kaesiinsae. Haenen teki mieli keskustella taestae artikkelista suuripartaisen oikeudenjaesenen kanssa, jonka kanssa he olivat samaa mieltae, ja ennen keskustelua haenen piti tutustua kirjoitukseen. VIII. Puheenjohtaja, katsottuaan papereista, teki muutamia, kysymyksiae oikeudenpalvelijalle ja sihteerille, ja saatuaan myoentaevaet vastaukset, kaeski tuoda syytetyt sisaelle. Heti avautui ovi aitauksen takaa ja esille astui kaksi santarmia, lakit paeaessae, paljastettu miekka kaedessae, ja heidaen jaelessaeaen ensin yksi syytetyistae, punatukkainen, teerenpilkkunen mies--ja kaksi naista. Mies oli vankipuvussa, joka oli haenelle sekae liian vaeljae ettae liian pitkae. Oikeussaliin tullessaan haen piteli kaesiaeaen pitkin housunpoimuja, suuret sormet sojoksi jaennitettyinae, ettei liian pitkaet hihat paeaesisi alas solumaan. Vilkasematta tuomareihin tai katsojiin haen tarkkuudella taehysteli penkkiae, jota kierrettiin. Sen paeaehaen paeaestyae haen, tehden tilaa toisille, kiivaasti istautui penkin aeaerimmaeiselle reunalle, ja tuijottaen puheenjohtajaan alkoi nytkytellae poskilihaksiansa, aivan kuin olisi jotain itseksensae hoepissyt. Haenen peraessaeaen tuli vanhanlainen nainen, myoeskin vankipuvussa. Paeaessae oli haenellae vankihuivi, kasvot olivat harmaavaaleat ilman kulmakarvoja ja silmaeripsiae, mutta silmaet punaisina. Taemae nainen naeytti aivan rauhalliselta. Tullessaan paikallensa haenen mekkonsa takertui johonkin; haen selvitti sen tarkalleen ja haetaeilemaettae, ja istuutui. Kolmas syytetyistae oli Maslova. Heti kun haen naeyttaeytyi, kaeaentyivaet kaikkien salissa olevien miesten silmaet haeneen ja viipyivaet kauan noissa kalpeissa kasvoissa, kiiltaevaen loistavine, mustine silmineen, ja tuossa mekon alta naekyvaessae korkeassa rinnassa. Santarmikin, jonka ohi haen kulki, katsoi haeneen silmiae vaeraehtaemaettae, kun haen kulki paikalleen ja laittausi istumaan, ja, vasta kun haen oli istunut, kaeaennaehti santarmi aekisti pois, ikaeaenkuin olisi tuntenut itsensae syylliseksi, ja puistettuaan pois ajatuksensa rupesi tuijottamaan edessaeaen olevaan ikkunaan. Puheenjohtaja odotti, ettae kaikki syytetyt olisivat paikoillansa, ja sittenkuin Maslovakin oli asettunut istumaan, kaeaentyi haen sihteerin puoleen. Nyt alkoivat tavanmukaiset kaeraejaetemput: valamiesten luetteleminen, poissaolevien merkitseminen ja sakkojen maeaeraeaeminen naeille, esiintuotujen esteiden laillisuuden tutkiminen, ja varajaesenten asettaminen poisjaeaeneiden sijaan. Sitten puheenjohtaja pani kokoon pienet paperiliput, asetti ne lasimaljaan ja kaeaerittyaeaen hiukan yloes kultareunaisia hihojansa ja paljastettuaan naein hyvin karvaiset kaetensae, alkoi nostella yksitellen konstintekijaen liikkeillae lippuja, kiersi ne auki ja luki niistae. Sitten haen, taas laskien hihansa, pyysi pappia vannottamaan valamiehet. Pappi-vanhus, keltasen kalpeine, venyvine kasvoineen, ruskeassa messukaapussa, kultainen risti rinnassa ja vielae joku pienempi kunniamerkki kaapun kylkeen pistettynae, laahusti, hitaasti liikuttaen turvonneita jalkojaan kaapun sisaellae, rukousalttarin luo, joka seisoi jumalankuvan alla. Valamiehet nousivat ja tungeskellen laehenivaet alttaria. --Tehkaeae niin hyvin,--mutisi pappi kosketellen turpealla kaedellaeaen rintaristiaensae ja odotellen kaikkien valamiesten saapumista. Taemae pappi oli ollut papinvirassa 46 vuotta ja aikoi kolmen vuoden kuluttua viettaeae riemujuhlaansa samaan tapaan kuin taemmoeistae juhlaa aeskettaein oli viettaenyt kirkkoherra. Piirioikeudessa haen oli palvellut siitae saakka kuin naemaet oikeudet perustettiin ja haen ylpeili kovasti siitae, ettae oli jo vannottanut useampia kymmeniae tuhansia ihmisiae, sekae ettae iaestaeaen huolimatta yhae palveli kirkkoa, isaenmaata ja perhettaensae, jolle haen jaettaeae perinnoeksi, paitsi taloa, ainakin 30 tuhannen paeaeoman korkoakasvavissa arvopapereissa. Se seikka, ettae haenen toimintansa oikeudessa oli ihmisien vannottaminen sen evankeliumin edessae, jossa valanteko on suoraan kielletty, ja oli siis huono toiminta, ei ollut koskaan haenen mieleensaekaeaen juolahtanut; haentae ei taemae tuttu toimi lainkaan vaivannut, vaan oli se paeinvastoin haenen mieleensae, kun haen sen ohella sai usein tilaisuuden tutustua edulliseen herrasvaekeen. Nytkin haen mielihyvaellae tutustui kuuluisan asianajajan kanssa, jota kohtaan haen tunsi suurta kunnioitusta siitae syystae, ettae taemae oli yksistaeaen kukkapaeisen mummon asiasta saanut kymmenen tuhatta ruplaa. Kun valamiehet olivat kaikki nousseet asteita myoeten lavalle, kallisti pappi kaljun ja harmaan paeaensae, pujotti hartioilleen toimituskaapun ja silittaeen jaerjestykseen harvaa tukkaansa, sanoi valamiehille: --Nostakaa oikea kaetenne ja pankaa sormenne naein,--sanoi haen verkalleen, isaellisellae aeaenellae. Haen nosti itse naeytteeksi turpean kaetensae, jonka jokaisen sormen kohdalla oli kuoppanen, ja asetti kaksi sormea yhteen.--Nyt toistakaa minun peraessaeni,--sanoi haen ja alkoi: Minae lupaan ja vannon kaikkivaltiaan Jumalan, haenen pyhaen evankeliuminsa ja Kristuksen elaevaen ristin edessae, ettae esillae olevassa asiassa...--puhui haen, pysaehtyen joka lauseen jaelkeen.--Aelkaeae laskeko kaettaenne, pitaekaeae naein,--sanoi haen nuorelle miehelle, joka oli antanut kaetensae pudota...--ettae esillaeolevassa asiassa, jossa... Komea herrasmies poskipartoinensa, oeversti, kauppias ja jotkut muut pitivaet sormensa kokoonpantuina siten kuin pappi oli kaeskenyt, ja vielaepae jonkinlaisella erikoisella tyytyvaeisyydellae, hyvin varmasti ja korkealle kohotettuna; jotkut muut sitaevastoin aivan kuin vastahakoisesti ja epaemaeaeraeisesti. Toiset lausuivat sanat liian aeaenekkaeaesti, pannen niihin pontta ja sisaellystae, ikaeaenkuin olisivat tahtoneet sanoa: mutta minaepae puhun sittenkin; toiset taas vaan mutisivat, jaeivaet jaelkeen papista, ja sitten, ikaeaenkuin saeikaehtaeen, ajattomasti saavuttivat haentae; muutamat, ikaeaenkuin pelaeten, ettae joku sana voisi jaeaedae pois, puristivat lujasti, uhkaavalla liikkeellae, hyppysiaensae yhteen, toiset taas antoivat niiden mennae hajalle ja taas yhdistivaet. Kaikkien oli tukala olla, ainoastaan pappi vanhus oli ehdottomasti vakuutettu suorittavansa hyoedyllistae ja taerkeaeae asiaa. Valan vannottua puheenjohtaja kehotti valamiehiae valitsemaan keskuudestaan esimiestae. He nousivat ja tungeskellen poistuivat neuvotteluhuoneeseen, missae he kaikki heti sytyttivaet paperossinsa ja alkoivat polttaa. Joku ehdotti komean herran esimieheksi, johon kaikki paikalla suostuivat, viskasivat pois ja sammuttivat paetkaet ja palasivat saliin. Valittu esimies ilmoitti puheenjohtajalle, kuka oli esimieheksi valittu, ja niin istuivat kaikki, taaskin tungeskellen toistensa jalkojen yli, paikoilleen kahteen riviin korkeaselkaeisiin tuoleihin. Kaikki kaevi ilman keskeytyksiae, pian ja jonkinlaisella juhlallisuudella, ja taemae saeaennoellisyys, johdonmukaisuus ja juhlallisuus naehtaevaesti tuotti mielihyvaeae osanottajille, vahvistaen heissae tietoa, ettae he suorittavat vakavaa ja taerkeaeae yhteiskunnallista tehtaevaeae. Naein tuumi myoeskin Nehljudof. Heti kun valamiehet olivat istuutuneet, piti puheenjohtaja heille puheen heidaen oikeuksistaan, velvollisuuksistaan ja vastuunalaisuudestaan. Puhettaan pitaeessaeaen haen alituisesti muutteli asentoansa, milloin nojaten vasempaan, milloin oikeaan kaeteen, milloin tuolin selkaeaen, milloin sen laitoihin, milloin tasoitteli paperin reunoja, milloin silitteli paperiveistae, milloin taas tunnusteli kynaeae. Haenen sanojensa mukaan olivat heidaen oikeutensa siinae, ettae he saavat tehdae syytetyille kysymyksiae puheenjohtajan kautta, ettae heillae sai olla lyijykynae ja paperia ja ettae he saivat tutkia esineellisiae todistuksia. Velvollisuus oli siinae, ettae heidaen oli tuomitseminen oikein eikae valheellisesti. Ja vastuunalaisuus oli siinae, ettae jos he eivaet pitaeneet neuvotteluansa salassa tai olivat yhteydessae syrjaeisten kanssa, he tulivat rangaistuksen alaisiksi. Kaikki kuuntelivat kunnioittavalla huomiolla. Kauppias, levittaeen ympaerillensae viinan hajua ja pidaetellen aeaenekaestae roeystaeilemistae, nyykaeytteli hyvaeksyvaesti paeaetaensae joka lauseelle. IX. Puheensa paeaetettyae puheenjohtaja kaeaentyi syytettyjen puoleen. --Simon Kartinkin, nouskaa,--sanoi haen. Simon kavahti hermostuneesti pystyyn ja poskilihakset alkoivat liikkua vielae nopeammin. --Nimenne? --Simon Petrovitsh Kartinkin,--sanoi haen nopeasti, koeraekaellae aeaenellae, naehtaevaesti jo edeltaepaein valmistuneena vastaamaan. --Saeaetynne? --Talonpoika. --Mitae laeaeniae ja piirikuntaa? --Tuulan laeaenistae, Krapivenskin piirikunnasta, Kupjanskan kunnasta, Borkin kylaestae. --Kuinka vanha olette? --Neljaennellae neljaettae, syntynyt vuonna tuhat kahdeksansataa... --Mitae uskontoa? --Uskoa ollaan venaelaeistae, oikeauskoista. --Naimisissako? --En. --Mikae ammattinne? --Palvelimme "Mauritania" hotellin koridoorissa. --Oletteko ennen olleet syytettynae? --Ei ole minua koskaan tuomittu, sillae niinkuin elimme ennen... --Ettekoe ole ennen olleet syytetty? --Jumala varjelkoon siitae, ei milloinkaan. --Oletteko saaneet syytekirjan jaeljennoeksen? --Olemme. --Istukaa. Jefimia Ivanovna Botshkova,--sanoi puheenjohtaja kaeaentyen seuraavan syytetyn puoleen. Mutta Simon yhae seistae toeroetti ja oli Botshkovan edessae. --Kartinkin, istukaa. Kartinkin vaan seisoi. --Kartinkin, istukaa! Mutta Kartinkin seisoi, ja haen istui vasta sitten, kun oikeudenpalvelija juoksi haenen luokseen ja paeae vinossa, luonnottomasti silmiaeaen avaten, traagillisella kuiskauksella sanoi: istukaa, istukaa! Kartinkin istahti yhtae nopeasti kuin oli seisomaankin noussut, kietoutui mekkoonsa ja alkoi taas nytkytellae aeaenettoemaesti poskiansa. --Nimenne?--kysyi puheenjohtaja toiselta syytetyltae, vaesymyksestae huoaisten, katsomatta haeneen ja selaillen jotakin edessaeaen olevaa paperia. Taemmoeisiin juttuihin oli puheenjohtaja niin tottunut, ettae jutun jouduttamiseksi haen saattoi tehdae kahta asiaa yhtaikaa. Botshkova oli 43 vuotias, saeaedyltaeaen Kolomenskin talonpoika, ammatiltaan koridooripalvelija samassa "Mauritanian" hotellissa. Oikeudessa syytettynae ei ollut ollut, jaeljennoeksen oli saanut. Botshkova vastasi tavattoman rohkeasti ja semmoisella aeaenen painolla kuin olisi tahtonut sanoa: "niinpae niin Jefimia, ja vielae Botshkovakin, jaeljennoeksen saanut, ja ylpeilen siitae, enkae salli kenenkaeaen nauraa". Botshkova, odottamatta kaeskyae, istui heti, kun kysymykset paeaettyivaet. --Nimenne?--kysyi naisia rakastava puheenjohtaja erittaein ystaevaellisesti kolmannelta syytetyltae. --Pitaeae nousta,--lisaesi haen pehmeaesti ja lempeaesti, huomattuaan, ettae Maslova istui. Maslova nousi nopealla liikkeellae ja osoittaen olevansa valmis, korkeata rintaansa kohottaen, katsoi puheenjohtajata suoraan kasvoihin hymyilevillae ja vaehaen kieroilla silmillaeaen. --Millae nimellae teitae kutsutaan? --Ljubofj, [merkitsee venaejaeksi rakkaus.]--vastasi haen nopeasti. Nehljudof oli kaiken aikaa, rillit nenaellae, katsellut syytettyjae sen mukaan kuin heitae kuulusteltiin.--"Olisiko se mahdollista", ajatteli haen, kaeaentaemaettae silmiaeaen syytetystae.--"Mutta mitenkae siis--Ljubofj", ajatteli haen, kuultuaan haenen vastauksensa. Puheenjohtaja tahtoi kysyae edelleen, mutta lasisilmaeinen oikeudenjaesen, mutisten jotain vihaisesti, pysaeytti haenet. Puheenjohtaja nyykaeytti myoentaevaesti paeaetaensae ja kaeaentyi syytetyn puoleen. --Kuinka niin, Ljubofjiksi?--sanoi haen:--teidaet on merkitty toisella nimellae. Syytetty oli vaiti. --Minae kysyn teiltae, mikae on teidaen oikea nimenne? --Millae nimellae olette kastettu?--kysyi vihainen jaesen. --Ennen sanottiin minua Katariinaksi. "Olisiko sittenkin mahdollista", ajatteli yhae itsekseen Nehljudof, ja kuitenkin haen jo vaehintaekaeaen epaeilemaettae tiesi, ettae se oli Katjusha, samainen otto- tai palvelustyttoe, johon haen yhteen aikaan oli ollut rakastunut, niin, juuri rakastunut, ja sitten jonakin mielettoemyyden hetkenae vietellyt ja hylaennyt, ja jota haen ei sittemmin enaeae koskaan muistellut, koska se muisto oli liian tuskallinen, liian selvaesti ilmaisi, ettae haen, hienoudestaan ylpeilevaenae, ei ollut suinkaan hieno, vaan oli kaeyttaeytynyt suorastaan halpamaisesti taetae naista kohtaan. Niin, se oli Katjusha. Haen naeki nyt selvaesti tuon erikoisen, salaperaeisen ominaisuuden, joka eroittaa jokaisen yksiloen toisesta tehden haenet omituiseksi ja ainoaksi laatuaan. Huolimatta kasvojen luonnottomasta kalpeudesta ja taeytelaeisyydestae taemae omituisuus, taemae suloinen, erikoinen omituisuus naekyi sittenkin kasvoissa, huulissa, vaehaen kieroissa silmissae, hymyilevaessae katseessa, ja siinae herkkyydessae, joka ei ilmennyt ainoastaan haenen kasvoissaan, vaan koko olennossaan. --Niin olisi teidaen ollutkin vastaaminen,--sanoi puheenjohtaja taaskin erittaein pehmeaesti.--Ja isaennimenne? --Minae olen laittomasta avioliitosta,--sanoi Maslova. --Kuinka on teitae sitten risti-isaen mukaan kutsuttu? --Mihailovaksi. "Ja mitae ihmettae on haen voinut tehdae?" ajatteli Nehljudof vaan, vaikeasti hengittaeen. --Mikae on sukunimenne?--jatkoi puheenjohtaja. --Aeidin mukaan olen kirjoissa nimellae Maslova. --Saeaetynne? --Kaupunkilainen. --Oletteko oikeauskoinen? --Olen. --Ammattinne? Mikae on ollut toimenanne? Maslova oli vaiti. --Mikae on ollut toimenanne?--toisti puheenjohtaja. --Olin laitoksessa,--vastasi Maslova. --Missae laitoksessa?--kysyi lasisilmaeinen oikeudenjaesen. --Itse tiedaette, missae,--sanoi Maslova, hymaehti ja heti jaelleen, nopeasti ympaerilleen katsahtaen, kiinnitti silmaensae puheenjohtajaan. Haenen kasvojensa ilmeessae oli taelloein jotakin niin tavatonta, jotain niin pelottavaa ja saeaelittaevaeae oli haenen sanojensa merkityksessae, haenen naurahduksessaan ja siinae katseessa, jonka haen heitti salin yli, ettae puheenjohtaja painoi haemmentyen paeaensae alas, ja hetken aikaa oli salissa taeydellinen aeaenettoemyys. Aeaenettoemyyden katkasi jonkun nauru yleisoen puolelta. Joku vaati sihistaeen hiljaisuutta. Puheenjohtaja nosti paeaensae ja rupesi taas kyselemaeaen. --Oletteko ennen olleet syytettynae? --En,--vastasi Maslova hiljaa, huoaten. --Oletteko saaneet syytekirjan jaeljennoeksen? --Olen. --Istukaa, sanoi puheenjohtaja. Syytetty kohautti takaa hamettansa samallaisella liikkeellae, kuin hienopukuiset naiset korjaavat laahustimiaan, ja, pannen pienet valkoiset kaetensae kokoon mekon hihoihin ja herkeaemaettae katsoen puheenjohtajaan, istuutui. Nyt alkoi todistajien esillehuutoja, niiden kaeskeminen ulos salista, sitten tehtiin paeaetoes, joka koski asiantuntijalaeaekaeriae ja haenen kutsumistaan istuntosaliin. Sitten nousi sihteeri lukemaan syytekirjaa. Haen luki selvaesti ja aeaenekkaeaesti, mutta niin nopeaan, ettae haenen sanansa, joissa l- ja r-kirjaimet olivat vaeaerin lausutut, suli yhtaejaksoiseksi ja nukuttavaksi polinaksi. Tuomarit nojasivat milloin millekin nojatuolin puolelle, milloin poeytaeaen, milloin taaksepaein, milloin sulkivat milloin avasivat silmaensae ja kuiskuttelivat keskenaeaen. Toinen santarmeista useamman kerran pidaetteli haukotuksen vaereitae leuvoissaan. Syytettyjen joukossa Kartinkin yhae liikutteli poskiansa. Botshkova istui ihan rauhallisena ja suorana, silloin taelloein raapien sormellaan paeaetaensae huivin alta. Maslova istui milloin liikkumatonna, kuunnellen lukijaa ja haeneen katsoen, milloin saepsaehteli ja aikoi sanoa vastaan, punastui vaelistae ja taas raskaasti huokasi, kaesiensae asentoa muutellen, katsahtaen ympaerilleen ja sitten taas kaeaentyen lukijaan. Nehljudof istui ensi rivissae korkeassa tuolissaan, toisena reunasta, ja ottamatta alas rillejaensae katseli Maslovaa. Haenen sielussaan tekivaet tyoetae monimutkaiset ja tuskalliset ajatukset. X. Syytekirja oli taemmoeinen: tammikuun 17 paeivaenae 188' ilmoitti kaupungissa olevan "Mauritania" nimisen hotellin isaentae poliisikamarille, ettae siellae oli aekisti kuollut Siperiasta tullut 2:sen arvoluokan kauppias, Ferapont Smelkof. 4:nteen poliisiosastoon kuuluvan laeaekaerin todistuksen mukaan oli kuoleman syynae sydaenhalvaus, jonka oli aiheuttanut liikanainen vaekevien nauttiminen, ja Smelkofin ruumis oli kolmantena paeivaenae haudattu. Mutta neljaentenae paeivaenae Smelkofin kuoleman jaelkeen palasi Pietarista haenen maamiehensae ja ystaevaensae, siperialainen kauppias Timohin, joka, saatuaan tietaeae ystaevaensae kuolemasta ja sen yhteydessae olleista asianhaaroista, ilmoitti epaeilevaensae, ettae Smelkof ei kuollut luonnollisella kuolemalla, vaan ettae haen oli myrkytetty, ja ettae haenellae olleet rahat ja briljanttisormus, joita ei omaisuusluettelossa naekynyt, olivat anastetut, jonka taehden nyt olikin tutkimus toimeenpantu ja seuraavat seikat selville saatu: Ensiksikin se seikka, joka oli tunnettu sekae "Mauritanian" isaennaelle ettae kauppias Starikofin puotipalvelijalle, jonka kauppiaan kanssa Smelkof oli kaupunkiin tultuansa ollut asioissa,--nimittaein ettae Smelkofilla piti oleman pankista nostettuja rahoja 3,800 ruplaa, mutta haenen kuolemansa jaelkeen avatussa kapsaekissae ja lompakossa tavattiin ainoastaan 312 ruplaa 16 kopekkaa. Toiseksi, ettae ennen kuolemaansa haen oli koko paeivaen ja yoen viettaenyt prostitueeratun Ljubkan [diminutiivi nimestae Ljubof.] kanssa, joka oli kaksi kertaa ollut haenen huoneessansa. Kolmanneksi, ettae taemae prostitueerattu moei emaennaelle Smelkofille kuuluneen briljanttisormuksen. Neljaenneksi, ettae koridoorissa palveleva tyttoe, Jefimia Botshkova, seuraavana paeivaenae kauppias Smelkofin kuoleman jaelkeen pani kauppapankkiin juoksevalle tilille 1800 ruplaa. Ja viidenneksi, ettae prostitueeratun, Ljubkan, sanojen mukaan, koridooripalvelija Simon Kartinkin oli antanut prostitueeratulle, Ljubkalle, pulverin ja kaeskenyt kaatamaan viinilasiin sekae juottamaan sen kauppias Smelkofille, minkae prostitueerattu Ljubka, oman tunnustuksensa mukaan, olikin tehnyt. Syytettynae kuulusteltu, Ljubkaksi nimitetty prostitueerattu, oli todistanut, ettae kauppias Smelkofin ollessa haureustalossa, missae haen, kuten sanoi oli tyoeskennellyt, taemae kauppias todellakin laehetti haenet "Mauritanian" huoneisiin rahojansa hakemaan, ja ettae avattuaan saamallansa avaimella kauppiaan kapsaekin, haen otti sieltae kaeskyn mukaan 40 ruplaa, vaan enempaeae ei ottanut, jonka voisivat todistaa Simon Kartinkin ja Jefimia Botshkova, kun haen oli heidaen laesnaeollessaan kapsaekin avannut ja sulkenut ja rahat ottanut. Mitae Smelkofin myrkyttaemiseen tulee, on prostitueerattu Ljubka todistanut, ettae haen, Ljubka, kolmannen kerran tultuaan kauppias Smelkofin huoneeseen, oli todellakin antanut taelle, Simon Kartinkinin neuvon mukaan, konjakkiin sekoitettuna, jotain pulveria jota haen oli pitaenyt unipulverina, tarkoituksella nukuttaa kauppiasta, ettae taemae olisi pikemmin haenet paeaestaenyt, vaan ettae rahoja haen ei ollut ottanut, ja ettae sormuksen oli Smelkof itse haenelle lahjoittanut, ensin lyoetyaeaen haentae ja haenen sen johdosta ruvettua laehtoeae tekemaeaen. Tutkintotuomarin syytettyinae kuulustelemat Jefimia Botshkova ja Simon Kartinkin olivat todistaneet: Jefimia Botshkova, ettei haen mitaeaen tiedae kadonneista rahoista ja ettei haen kaeynytkaeaen kauppiaan huoneessa, missae Ljubka oli yksin emaennoeinyt, ja ettae siis anastuksen, jos semmoinen on tapahtunut, on tehnyt Ljubka, tullessaan kauppiaan avaimen kanssa rahoja noutamaan. Taessae kohden Maslova saepsaehti ja katsahti suu auki Botshkovaan. Kun Jefimia Botshkovalle naeytettiin haenen 1,800 ruplan pankkitodistuksensa,--jatkoi sihteeri lukemistaan,--ja haeneltae kysyttyae, mistae oli naein paljon rahaa saanut, haen vaeitti ansainneensa naemae rahat 12 vuoden aikana yhdessae Simonin kanssa, jonka kanssa he aikoivat mennae naimisiin. Syytettynae kuulusteltu Kartinkin taas, ensi kerran kuulusteltuna, tunnusti anastaneensa rahat yhdessae Botshkovan kanssa, Maslovan neuvosta, joka oli haureustalosta tullut ja tuonut avaimen kanssaan, ja jakaneensa ne itsensae, Maslovan ja Botshkovan kesken; vielae haen tunnusti antaneensa Maslovalle pulveria kauppiaan nukuttamista varten; mutta toisessa kuulustelussa haen kielsi osanottonsa niinhyvin rahojen anastamiseen kuin pulverin antamiseen Maslovalle, syyttaeen kaikesta vaan Maslovaa. Botshkovan tallettamien rahojen suhteen haen todisti samaa kuin taemaekin, eli ettae naemae rahat olivat heidaen yhteisesti ansaitsemiansa 18 vuoden palvelusaikana hotellissa, juomarahoina herrasvaeeltae. Erityisten jutussa ilmestyvaein asianhaarain selvillesaamista varten oli katsottu tarpeelliseksi tutkia kauppias Smelkofin ruumista, ja taetae tarkoitusta varten tointa pidetty Smelkofin ruumiin jaelleen esille kaivamisesta sekae sisaelmysten ja elimistoessae tapahtuneiden muutosten tutkimisesta. Sisaelmysten tutkiminen oli antanut aihetta otaksumiseen, ettae Smelkofin kuolema oli todellakin myrkytyksen seuraus. Sitten seurasi syytekirjassa kertomus vastakkain kuulusteluista ja todistajain naeytteistae. Syytekirja paeaettyi naein: Toisen arvoluokan kauppias, Smelkof, antautuen juomiseen ja irstauteen, ja yhtyen Kitaevan laitoksessa asuvan, Ljubkaksi kutsutun prostitueeratun kanssa, erityisesti haeneen viehaettyneenae, antoi 17 p:nae tammikuuta v. 188', ollen itse taessae Kitaevan haureuslaitoksessa, yllaemainitulle Ljubka-nimiselle prostitueeratulle kapsaekkinsae avaimen ja laehetti haenet vuokraamaansa huoneeseen hakemaan kapsaekistae maessaeaemistae varten tarvittavia rahoja 40 ruplaa. Huoneeseen tultuansa, Katariina Maslova, hakiessaan naeitae rahoja, teki liiton Botshkovan ja Kartinkinin kanssa anastaaksensa kaikki Smelkofille kuuluvat rahat ja jakaaksensa ne sitten keskenaeaen, minkae he tekivaetkin, (taessae Maslova taas saepsaehti, jopa kavahti paikaltaankin ja lensi tulipunaseksi), jonka ohella erityisesti Maslovalle on annettu briljanttisormus,--jatkoi sihteeri,--ja luultavasti vaehempi summa rahaa, jonka haen on joko kaetkenyt tai kuluttanut, ollen sinae yoenae juopuneessa tilassa. Peittaeaekseen rikoksensa jaeljet paeaettivaet nyt rikolliset houkutella Smelkofin jaelleen huoneeseensa ja myrkyttaeae haenet siellae Kartinkinin hallussa olevalla pulverilla. Taessae tarkoituksessa Maslova palasi jaelleen haureustaloon ja sai kauppias Smelkofin laehtemaeaen kanssansa takasin "Mauritaniassa" olevaan asuntoon. Kun Smelkof palasi huoneeseensa, niin Maslova, saatuaan Kartinkiniltae mainitun pulverin, sekotti sen viinilasiin, jonka antoi Smelkofin juotavaksi ja josta seurasi kuolema Smelkofille. Taemaen perustuksella syytetaeaen Simon Kartinkin, talonpoika Borkin kylaestae, 33 vuotias, kaupunkilaisnainen Jefimia Ivanovna Botshkova, 43 vuotias, ja kaupunkilaisnainen Katariina Mihailovna Maslova, 27 vuotias, rikoksellisina siitae, ettae he 17 p:nae tammikuuta v. 188' yhteisesti, anastettuansa kauppias Smelkofin rahat, kaikkiaan 2,500 ruplaa, tappamisen aikomuksessa ja rikoksen peittaemisen tarkoituksessa juottivat kauppias Smelkofille myrkkyae, josta seurasi haenen kuolemansa. Taemmoeinen rikos on edellytetty rikoslain 1455 luvussa. Johon naehden ja katsoen rangaistuksen taeytaentoeoenpanoa koskevan asetuksen sen-ja-sen luvun maeaeraeyksiin talonpoika Simon Kartinkin, Jefimia Botshkova ja kaupunkilaisnainen Katariina Maslova katsotaan kuuluviksi piirioikeuden tuomiovallan alaisiksi valamiesten myoetaevaikutuksella. Naein lopetti sihteeri pitkaen syytekirjan lukemisen, ja, pannen arkit kokoon, istahti paikallensa suoristellen molemmin kaesin pitkaeae tukkaansa. Kaikilta paeaesi helpoituksen huokaus naehdessaeaen mielihyvaeksensae, ettae nyt oli alkanut rikoksen tutkiminen, ja ettae kohta oli kaikki selviaevae, ja oikeus paeaesevae valtaan. Ainoastaan Nehljudof ajatteli toisin: Haen oli aivan kauhistuksissaan siitae, ettae Maslova, sama jonka haen tunsi 10 vuotta sitten viattomana ja ihanana tyttoenae, oli voinut tehdae naein. XI. Kun syytekirja oli luettu, puheenjohtaja, neuvoteltuaan jaesenten kanssa, kaeaentyi Kartinkinin puoleen tavalla, joka selvaesti ilmaisi, ettae nyt me jo saamme varmasti ja perin pohjin tietaeae kaikki tyyni. --Talonpoika Simon Kartinkin,--sanoi haen kallistuen vasemmalle. Simon Kartinkin nousi eteenpaein kumartuneena ja jaennitti taas kaesiaensae kiinni housunpoimuihin, samat nytkytykset yhae poskissansa. --Teitae syytetaeaen siitae, ettae te 17 p:nae tammikuuta vuonna 188' yhdessae Jefimia Botshkovan ja Katariina Maslovan kanssa anastitte kauppias Smelkofin kapsaekistae haenelle kuuluvat rahat ja sitten toitte pulverin ja houkuttelitte Katariina Maslovan antamaan kauppias Smelkofille myrkkyae, viinilasiin sekotettuna, josta seurasi Smelkofin kuolema. Tunnustatteko itsenne syylliseksi?--sanoi haen kallistuen takasin oikealle puolelle. --Vielae vaehae, onhan meidaen asiamme palvella vieraita... --Siitae puhumme sitten. Tunnustatteko itsenne syylliseksi? --Enpae suinkaan. Minae ainoastaan... --Siitae puhumme sitten. Tunnustatteko itsenne syylliseksi?--toisti puheenjohtaja rauhallisesti ja varmasti. --Enhaen mitenkaeaen voi sitae tehdae, sillae... Taaskin hypaehti oikeudenpalvelija Simon Kartinkinin luo ja traagillisella kuiskauksella pysaeytti haenet. Puheenjohtaja, siirtaemaellae sen kaeden, jossa piti paperia, toiseen kohti, ilmaisi taemaen seikan nyt paeaettyneeksi, ja kaeaentyi Jefimia Botshkovan puoleen. --Jefimia Botshkova, teitae syytetaeaen siitae, ettae 17 paeivaenae tammikuuta vuonna 188', "Mauritanian" hotellissa, yhdessae Simon Kartinkinin ja Katariina Maslovan kanssa anastitte kauppias Smelkofin kapsaekistae rahat ja kantasormuksen, ja jaettuanne anastetun tavaran keskenaenne, juotitte rikoksen peittaemiseksi Smelkofille myrkkyae, josta seurasi haenen kuolemansa. Tunnustatteko itseaenne syylliseksi? --En ole missaeaen kohti syyllinen,--sanoi rivakkaasti ja varmasti syytetty.--Huoneeseen en ole jalallanikaan astunut... Mutta kun tuo riivioe sinne tuli, niin haen se kaikki tekikin. --Siitae saatte sitte puhua,--sanoi puheenjohtaja yhtae pehmeaesti ja varmasti.--Ette siis tunnusta syyllisyyttaenne? --Minae en ole ottanut rahoja, enkae juottanut, on ole huoneessa kaeynytkaeaen. Jos olisin kaeynyt, kyllae olisin tuon tuossa potkaissut ulos. --Ettekoe tunnusta itseaenne syylliseksi? --En ikinae maailmassa. --Hyvae on. --Katariina Maslova,--alkoi puheenjohtaja, kaeaentyen kolmannen syytetyn puoleen:--teitae syytetaeaen siitae, ettae tultuanne haureuslaitoksesta "Mauritanian" hotelliin, tuoden muassanne kauppias Smelkofin kapsaekin avaimen, anastitte taestae kapsaekistae rahoja ja kantasormuksen,--sanoi haen aivan kuin ulkolaeksyae lukien ja kallistaen samalla korvaansa vasemmalla istuvan jaesenen puoleen, joka ilmoitti, ettae todistusesineiden luettelosta paeaettaeen taeaeltae puuttui vielae laeaekepullo,--anastitte kapsaekistae rahat ja kantasormuksen,--toisti puheenjohtaja:--ja jaettuanne anastetun tavaran ja sitten jaelleen tultuanne kauppias Smelkofin kanssa "Mauritanian" hotelliin, juotitte Smelkofille myrkkyjuoman, josta seurasi haenen kuolemansa. Tunnistatteko itsenne syylliseksi? --En ole syypaeae mihinkaeaen,--sanoi Maslova nopeasti,--mitae alusta puhuin, sitae puhun nytkin, ettae en ja en ja en, ja sormuksen haen itse minulle antoi. --Ettekoe tunnusta anastaneenne 2,600 ruplaa?--kysyi puheenjohtaja. --Johan sanoin, etten ole ottanut muuta kuin 10 ruplaa. --Tunnustattekos antaneenne kauppias Smelkofille myrkkylasin? --Tunnustan, Mutta minae luulin, kuten minulle oli sanottu, ettae se oli unijuomaa, ettei siitae mitaeaen pahaa tule. En aikonut enkae tahtonut. Sanon Jumalan nimessae, etten tahtonut,--sanoi haen. --Ette siis tunnusta itseaenne syylliseksi kauppias Smelkofin rahojen ja sormuksen anastamiseen,--sanoi puheenjohtaja.--Vaan tunnustatte antaneenne pulverin? --Sen kyllae tunnustan, mutta minae luulin sen unipulveriksi. Annoin, ettae haen nukkuisi,--en tahtonut enkae aikonut. --Hyvae on, sanoi puheenjohtaja, naehtaevaesti tyytyvaeisenae tutkimuksen tuloksiin.--Kertokaa nyt siis, kuinka asia oli,--sanoi haen nojaten taaksepaein ja pannen molemmat kaetensae poeydaelle.--Kertokaa kaikki tyyni, niinkuin se oli. To voitte, avomielisesti tunnustamalla, lieventaeae kohtaloanne. Maslova katseli yhae suoraan puheenjohtajan silmiin ja oli vaiti. --Kertokaa kuinka asia oli. --Kuinkako oli?--alkoi Maslova aekkiae nopeasti.--Tulin hotelliin, minut saatettiin huoneeseen, siellae oli haen, ja jo hyvin juopuneena.--Maslova lausui _haen_-sanan erityisellae kauhulla, silmiaensae suurentaen.--Minae tahdoin laehteae, haen ei paeaestaenyt. Maslova vaikeni ikaeaenkuin olisi kadottanut ajatuksensa johdon tai muistanut muuta. --Entae sitten? --Sitten oltuani siellae jonkun aikaa, laeksin pois. Samassa yleisen syyttaejaen apulainen puolittain kohosi, luonnottomasti nojaten toiseen kyynaespaeaehaensae. --Teillae on jotakin kysyttaevaeae,--sanoi puheenjohtaja, ja taemaen vastattua myoentaevaesti osotti liikkeellaeaen, ettae nyt haen saattoi tehdae kysymyksensae: --Haluaisin tehdae kysymyksen: oliko syytetty ennestaeaen tuttu Simon Kartinkinin kanssa?--sanoi syyttaejaen apulainen katsomatta Maslovaan. Ja tehtyaeaen taemaen kysymyksensae puristi huulensa yhteen ja rypisti otsansa. Puheenjohtaja toisti kysymyksen. Maslova tuijotti saeikaehtyneenae syyttaejaen apulaiseen. --Simoninko kanssa? Olin,--sanoi haen. --Tahtoisin edelleen tietaeae, mitae lajia taemae syytetyn tuttavuus Kartinkinin kanssa on oikeastaan ollut. Ovatkohan he useinkin tavanneet toisiansa? --Mitaekoe lajia tuttavuutta? Kaevi minua noutamassa hotellivieraiden luo, ei sen kummempaa tuttavuutta--vastasi Maslova, katsellen levottomasti vuoroin puheenjohtajaan ja vuoroin syyttaejaen apulaiseen. --Haluaisin tietaeae, miksi Kartinkin haki vieraiden luo yksinomaan Maslovaa eikae muita tyttoejae?--sanoi syyttaejaen apulainen rypistyen taas miettivaeisen naekoeiseksi, hieno Mefiston hymy huulilla. --En tiedae. Mistae sen tietaeisin,--vastasi Maslova, pelaestyneenae katsahtaen ympaerilleen ja hetkeksi pysaehtaeen katseensa Nehljudofiin:-- kenen tahtoi, sen kutsuikin. "Olisiko todellakin tuntenut?" ajatteli Nehljudof kauhistuneena, tuntien, kuinka veri toermaesi haenen kasvoihinsa; mutta Maslova, panematta haeneen suurempaa huomiota kuin muihin, heti kaeaentyi toisaanne ja katsoi taas pelokkaan naekoeisenae syyttaejaen apulaiseen. --Syytetty naein ollen kieltaeae olleensa minkaeaenlaisissa laehemmissae suhteissa Kartinkiniin. Hyvae on. Muuta ei minulla ole kysyttaevaeae. Ja syyttaejaen apulainen otti samassa kyynaespaeaensae pois pulpetiltaan kirjoittaakseen jotakin muistiin. Mutta oikeastaan haen ei kirjoittanut niin mitaeaen, vaan ainoastaan paineli kynaellae entisiae kirjaimia muistiinpanoissaan. Haen oli naehnyt kuinka yleiset syyttaejaet ja asianajajat aina tekevaet: taitavan kysymyksen tehtyaensae kirjoittavat puheeseensa huomautuksen, jonka sitten on musertaminen vastustaja. Puheenjohtaja ei kaeaentynyt heti syytetyn puoleen, koska paraillaan kyseli lasisilmaeiseltae jaeseneltae, oliko taemae suostuvainen siihen kysymysten jaerjestykseen, joka oli jo edeltaepaein valmistettu ja kirjoitettu. --Mitaes sitten tapahtui?--kysyi puheenjohtaja edelleen. --Tulin kotiin,--jatkoi Maslova jo vaehaen rohkeammin ja vaan puheenjohtajaan katsellen:--annoin rahat emaennaelle ja panin maata. Mutta juuri kun olin nukkunut, heraettaeae minut palvelustyttoemme Berta. "Kaeyhaen sisaeaen, kauppiaasi on jaelleen tullut". En olisi tahtonut tulla esille, mutta emaentae kaeski. Salissa oli _haen_,--Maslova lausui haen-sanan taas ilmeisellae kauhulla,--_haen_ yhae juotti meidaen tyttoejaemme, ja olisi sitten laehettaenyt enemmaen viiniae hakemaan, mutta rahat olivat lopussa. Emaentae ei luottanut haenelle velaksi. Ja silloin laehetti haen minut hotellihuoneeseensa, sanoen missae rahat olivat ja kuinka paljon piti ottaa. Niin minae sitten laeksin. Puheenjohtaja kuiskutteli paraikaa vasemmalla puolella istuvan jaesenen kanssa eikae kuullut, mitae Maslova puhui, mutta naeyttaeaeksensae, ettae haen oli kaikki kuullut, haen kertoi Maslovan viimeiset sanat: --Niin sitten laeksitte. No, entae sitten--sanoi haen. --Tulin ja tein kaikki niinkuin haen oli kaeskenyt. Menin huoneeseen. En mennyt yksin, vaan kutsuin mukaani Simon Mihailovitshin ja haenet,--sanoi Maslova osoittaen Botshkovaan. --Se valehtelee. En ole jalallanikaan astunut...--alkoi Botshkova, mutta haenet keskeytettiin. --Heidaen laesnaeollessaan otin neljae kymmenen ruplan seteliae,--jatkoi Maslova rypistaeen silmiaeaen ja katsomatta Botshkovaan. --Eikoe syytetty, ottaessaan 40 ruplaa, huomannut kuinka paljon rahoja oli kaikkiaan,--kysyi syyttaejae uudelleen. Maslova saepsaehti heti kun syyttaejae vaan kaeaentyi haenen puoleensa. Haen tunsi taemaen tarkoittavan haenelle pahaa, vaikkei ymmaertaenytkaeaen kuinka.--En laskenut rahoja, naein vaan, ettae siellae oli sataruplasia. --Syytetty siis naeki sataruplasia,--minulla ei ole muuta kysyttaevaeae. --No toitteko rahat, jatkoi puheenjohtaja kelloansa katsoen. --Toin. --Entae sitten?--kysyi puheenjohtaja. --Sitten haen taas otti minut luoksensa,--sanoi Maslova. --No kuinka te sitten annoitte haenelle viinissae pulveria?--kysyi puheenjohtaja. --Kuinkako annoin? Kaasin viiniin ja annoin. --Miksi annoitte? Maslova huokasi raskaasti ja syvaeaen vastaamatta ensin mitaeaen. --Kauppias ei tahtonut mitenkaeaen paeaestaeae minua,--sanoi haen vihdoin.--Vaesyin lopulta haenen kanssansa. Tulin kaeytaevaeaen ja sanoin Simon Mihailovitshille: "kunpa se edes paeaestaeisi minut. Olen vaesynyt". Taehaen Simon Mihailovitsh sanoi: "mekin olemme haeneen kyllaestyneet. Me tahdomme antaa haenelle unipulveria; kun haen nukkuu, paeaeset sinaekin menemaeaen." Minae sanoin; "no hyvae"; en luullut pulveria vaaralliseksi. Haen antoikin sen minulle. Minae tulin, haen makasi vaeliseinaen takana, ja kaeski paikalla tuomaan itsellensae konjakkia. Minae otin poeydaeltae pullon samppanjakonjakkia, kaasin kahteen lasiin, toiseen itselleni toiseen haenelle, ja karistin haenen lasiinsa pulverin ja annoin haenelle. Kyllae en olisi antanut, jos vaan tiesin. --Entae sormus, kuinka se oli joutunut kaesiinne?--kysyi puheenjohtaja. --Sormuksen haen itse lahjoitti minulle. --Milloin se tapahtui? --Kun tulimme haenen huoneeseensa, aijoin minae laehteae pois, mutta haen loei minua paeaehaen ja saerki kampani. Minae suutuin ja tahdoin laehteae koko talosta. Silloin haen otti sormestaan sormuksen ja lahjoitti sen minulle, etten vaan olisi laehtenyt,--sanoi Maslova. Yleisen syyttaejaen apulainen kohosi jaelleen istuimellaan ja yhae samalla teeskennellyn viattomalla tavalla pyysi saada tehdae vielaekin muutamia kysymyksiae, ja luvan saatuaan ja paeaetaeaen kallistaen kirjaillun kauluksensa yli, kysyi: --Tahtoisin tietaeae, kuinka kauan syytetty oli kauppias Smelkofin huoneessa. Taas tuli Maslovaan pelko, ja levottomasti katsahtaen syyttaejaen apulaisesta puheenjohtajaan, haen sanoi kiireisesti: --En muista kuinka kauan. --Muistaako syytetty kaeyneensae missaeaen muualla hotellissa, sittenkuin oli tullut kauppias Smelkofin huoneesta. Maslova jaei miettimaeaen. --Viereisessae tyhjaessae huoneessa kaevin,--sanoi haen. --Missae tarkoituksessa siellae kaevitte?--kysyi syyttaejaen apulainen huomaamattansa kaeaentyen jo suoraan Maslovan puoleen. --Jaerjestaeaekseni pukuani ja odotellakseni ajuria. --Entae Kartinkin, oliko haen huoneessa syytetyn kanssa, vai ei? --Tuli haenkin sinne. --Mitae varten? --Kauppiaalta oli jaeaenyt samppanjakonjakkia, me yhdessae joimme sen loppuun. --Vai joitte yhdessae. Hyvae on. --Puhelitteko jotain Simonin kanssa, ja mitae? Maslova rypisti aekkiae silmaensae, saevaehti punaseksi ja sanoi nopeasti: mitae minae olisin puhunut? En ole mitaeaen puhunut. Olen kertonut aivan niinkuin oli. Enkae tiedae mistaeaen muusta. Tehkaeae minun kanssani mitae tahdotte. Syyllinen en ole, siinae kaikki. --Minulla ei ole muuta kysyttaevaeae,--sanoi yleinen syyttaejae puheenjohtajalle, ja luonnottomasti kohauttaen olkapaeitaensae alkoi kiireisesti kirjoittaa puheeseensa taetae syytetyn omaa tunnustusta, jonka mukaan haen oli Simonin kanssa kaeynyt tyhjaessae huoneessa. Syntyi aeaenettoemyys. --Eikoe teillae ole mitaeaen lisaettaevaeae? --Olen sanonut kaikki,--vastasi Maslova huoaten ja istui. Taemaen jaelkeen puheenjohtaja kirjoitti jotain paperiinsa, ja otettuaan huomioon vasemmalla puolella istuvan jaesenen kuiskauksen, ilmoitti istunnon keskeytyvaen 10 minuutiksi, nousi nopeasti ja laeksi ulos salista. Puheenjohtajan ja vasemmalla puolella istuvan jaesenen keskinaeinen kuiskutus oli koskenut sitae seikkaa, ettae taemae jaesen oli tuntenut vatsanipistyksiae ja halusi sen johdosta suorittaa pienen hieronnan ja juoda tippoja. Taemaen haen ilmoitti puheenjohtajalle, ja haenen pyynnoestaeaen nyt tehtiinkin keskeytys. Tuomarien jaelkeen nousivat valamiehet, asianajajat, todistajat, ja, tuntien mielihyvaeae osaksi jo suoritetun taerkeaen tehtaevaen johdosta, rupesivat kaeyskentelemaeaen sinne taenne. Nehljudof tuli valamiesten huoneeseen ja istahti ikkunan aeaereen. XII. Niin, se oli siis todellakin Katjusha. Nehljudofin suhteet Katjushaan olivat taemmoeiset. Ensi kerran Nehljudof naeki Katjushan silloin, kuin haen kolmatta vuotta yliopistossa ollessaan, valmistellen vaeitoeskirjaansa maanomistuksesta, vietti kesaeae taetiensae luona. Tavallisesti haen oli kesaeae aeitinsae ja sisarensa kanssa aeidin omistamalla suurella maatilalla Moskovan laehellae. Mutta taenae vuonna oli sisar mennyt naimisiin, ja aeiti matkustanut ulkomaille kylpemaeaen. Ja kun Nehljudofin oli kirjoittaminen vaeitoeskirjaansa, paeaetti haen asettua kesaeksi taetiensae luo. Heidaen luonansa, heikaelaeisessae eraemaassa, oli hiljaista elaeae, eikae ollut tietoa huvituksista; taedit paeaelliseksi rakastivat hellaesti veljenpoikaansa ja perillistaeaen, ja haenkin puolestaan rakasti heitae, rakasti heidaen elaemaensae vanhanaikaisuutta ja yksinkertaisuutta. Taenae kesaenae taeaellae taetien luona eli Nehljudof siinae ylevaen innostuksen kehityskaudessa, jolloin nuorukainen ensi kerran, ei syrjaeisestae vaikutuksesta, vaan omin paeinsae tuntee elaemaen koko ihanuuden ja taerkeyden, ja sen tehtaevaen koko merkityksen, joka siinae on ihmisellae edessaeaen, naekee mahdolliseksi sekae oman ettae koko maailman loppumattoman taeydellisentymisen, ja antautuu taehaen taeydellisentymiseen ei ainoastaan toivoen, vaan varmaan tietaeen kerran saavuttavansa sen taeydellisyyden, jota mielessaeaen kuvailee. Taenae vuonna, vielae yliopistossa ollessaan, haen luki Spencerin yhteiskuntaopin ja Spencerin mielipiteet maanomistuksesta tekivaet haeneen suuren vaikutuksen, erittaeinkin siksi, ettae haen itse oli suurviljelystae harjoittavan maatilan perillinen. Haenen isaensae ei ollut rikas, vaan haenen aeitinsae oli myoetaejaeisinae saanut 10 tuhatta desjatinaa maata. Ensi kerran haen silloin ymmaersi yksityisen maanomistuksen koko julmuuden ja vaeaeryyden, ja ollen niitae ihmisiae, joille uhrautuminen jonkun siveellisen tarkoituksen nimessae tuottaa suurinta henkistae nautintoa, haen paeaetti olla kaeyttaemaettae hyvaekseen omistusoikeuttaan maahan ja antoikin silloin isaenperintoenae saamansa maan talonpojille. Taestae aineesta haen nyt kirjoitti yliopistossa. Haenen elaemaensae oli taehaen aikaan muodostunut taetien luona taemmoeiseksi: haen nousi hyvin varhain, joskus 3 aikaan aamulla, ja meni ennen auringon nousua uimaan jokeen vuoren alla; toisinaan ei ollut vielae aamusumukaan haeipynyt ja palatessa huuru vielae helkkyi ruohossa ja kukkasissa. Joskus aamusin, kahvin juotuansa, haen istahti kirjoittamaan vaeitoeskirjaansa tai lukemaan tarpeellisia laehdeteoksia, mutta sattui myoeskin usein, ettae haen lukemisen ja kirjoittamisen asemesta jaelleen laeksi kotoa ja harhaili pitkin metsiae ja ahoja. Ennen paeivaellistae haen nukahti johonkin puutarhan pimentoon, sitten paeivaellisillae haen huvitti ja nauratti iloisuudellaan taetejae, sitten teki ratsastus- tai veneretkiae ja illalla jaelleen luki tai istui taetien kanssa pasianssia panemassa. Usein oeisin, erittaeinkin kuutamon aikana, haen ei voinut nukkua vaan siksi, ettae tunsi liian valtavasti uhkuvaa elaemaeniloa, ja unen asemesta, joskus aamun valkenemiseen saakka, kaeyskenteli puutarhassa mietiskellen ja haaveksien. Naein onnellisesti ja rauhallisesti haen eli ensimaeisen kuukauden olostansa taetien luona, ollenkaan huomaamatta tummasilmaeistae, vikkelaejalkaista Katjushaa, tuota tyttoeae, josta ei voinut sanoa oliko haen piika vai ottotyttoe. Nehljudof oli kasvatettu aeitinsae siipien suojassa ja oli taehaen aikaan, eli 19:n vuotiaana, aivan viaton nuorukainen. Haen ihanteli naista ainoastaan tulevana vaimonansa. Kaikki naiset, jotka haenen kaesityksensae mukaan eivaet saattaneet tulla haenen vaimokseen, olivat haenelle ihmisiae eikae naisia. Mutta kaevi niin, ettae taenae kesaenae, helatorstaina, tuli taetien luo naapurin rouva lapsineen: kahden neitosen, lyseolaisen ja heidaen luonaan asuvan nuoren, talonpoikaista syntyperaeae olevan taiteilijan kanssa. Teenjuonnin jaelkeen ruvettiin vastaniitetyllae nurmikolla talon edustalla leskeae juoksemaan. Katjusha otettiin myoeskin mukaan. Muutamien vaihtojen jaelkeen joutui Nehljudof juoksemaan Katjushan kanssa. Katjusha oli aina haentae miellyttaenyt, mutta haenen ei ollut paeaehaenkaeaen paelkaehtaenyt, ettae heidaen vaelillaeaen voisi syntyae mitaeaen erikoisia suhteita. --No noitapa ei nyt mikaeaen saa kiinni,--puhui leskeksi jaeaenyt iloinen taiteilija, joka osasi hyvin pian juosta lyhyillae ja paksuilla vaenkylaesaeaerillaeaen. --Ei, elleivaet satu kaatua kumpsahtamaan. --Aelkaeae luulkokaan saavanne kiinni. --Yks, kaks, kolme! Lyoetiin kolmasti kaemmeniae yhteen. Vaivoin hilliten nauruansa Katjusha vaihtoi nopeasti paikkaa Nehljudofin kanssa ja puristaen kovan karkealla, pienellae kaedellaeaen haenen suurta kaettaensae, laehti juoksemaan vasemmalle, taerkaettyjen alushameiden kahistessa. Nehljudof osasi juosta nopeasti eikae olisi millaeaen muotoa tahtonut joutua tappiolle taiteilijan rinnalla. Katsottuaan taaksensa haen naeki taiteilijan koettavan ottaa kiinni Katjushaa, mutta taemae, nopeasti vilistaeen notkean nuorilla jaloillaan, ei antautunut haenelle, vaan loittoni vasemmalle. Edessae oli sireenipehko, jota kauemmas ei kukaan ollut juossut, mutta Katjusha, katsahtaen Nehljudofiin, antoi taelle merkin paeaellaeaen, ettae he yhtyisivaet pehkon takana. Nehljudof ymmaersi haenet ja juoksi sireenipensaitten taa. Mutta taeaellae pensaiden takana oli haenelle tuntematon oja, taeynnaensae nokkosia: haen kompastui siihen, putosi, poltti kaetensae ja sai ne maeriksi illan kasteesta; kohta haen kuitenkin kimposi nauraen yloes, korjasi pukunsa ja juoksi aukealle paikalle. Katjusha, ilosta loistaen, silmaet mustina kuin kastunut viinamarja, lensi haentae vastaan. He juoksivat yhteen ja tarttuivat toistensa kaesiin. --Poltitte kaetenne, mitae?--sanoi haen korjaten vapaalla kaedellaeaen palmikkoa, hyvin hengaestyneenae, ja katsoi hymyillen Nehljudofia alhaalta yloes, suoraan silmiin. --Enhaen tiennytkaeaen, ettae taeaellae oli oja,--sanoi Nehljudof myoeskin hymyillen ja paeaestaemaettae Katjushan kaettae. Katjusha siirtyi laehemmaeksi haentae, ja haen, itsekaeaen tietaemaettae kuinka se tapahtui, kallisti kasvonsa Katjushan puoleen; toinen ei vaeistynyt; silloin haen puristi lujemmin Katjushan kaettae ja suuteli haentae huulille. --Hyvae ihme!--sanoi Katjusha ja nopeasti irrottaen kaetensae juoksi haenen luotaan pois. Sireenipensaasta haen taittoi kaksi valkoista, jo osaksi karissutta sireeniterttua, ja viuhtoen niillae hehkuvia kasvojaan, katsahdellen Nehljudofiin ja rivakkaasti heilutellen kaesiaeaen edessaensae, meni takasin leikkivien luo. Taestae laehtien Nehljudofin ja Katjushan vaeliset suhteet muuttuivat entisestaeaen ja sijaan tuli se erikoissuhde, joka on olemassa viattoman nuoren miehen ja samallaisen viattoman tytoen vaelillae, jotka viehaettaevaet toinen toistaan. Kun Katjusha vaan tuli huoneeseen, taikka vaan kaukaakin naekyi haenen valkonen esiliinansa, heti muuttui Nehljudofille kaikki paeivaenpaisteiseksi, kaikki tuli huvittavammaksi, hauskemmaksi, merkitsevaemmaeksi, koko elaemae kaevi iloisammaksi. Samaa tunsi Katjushakin. Mutta ei ainoastaan Katjushan laeheisyys tehnyt Nehljudofiin taetae vaikutusta; saman vaikutuksen haeneen teki pelkkae tieto, ettae taemae Katjusha oli olemassakin, ja Katjushaan taas, ettae Nehljudof oli olemassa. Jos Nehljudof oli saanut ikaevaen kirjeen aeidiltaensae, tai haenen vaeitoeskirjansa ei tahtonut luistaa, tai haen muuten tunsi nuoren ihmisen aiheetonta surua, silloin ei tarvinnut muuta kuin muistaa, ettae Katjusha on olemassa ja ettae haen saa kohta taemaen naehdae, niin kaikki huoli oli kuin pois puhallettu. Katjushalla oli paljon talouspuuhia, mutta haen ennaetti suorittaa kaikki ja vapaina hetkinaeaen haen lueskeli. Ja Nehljudof antoi haenelle Dostojefskin ja Turgenjefin teoksia, joita oli itse juuri lukenut. Katjushaa miellytti enin kaikista Turgenjefin "Suvanto". Keskustelut heidaen vaelillaeaen olivat katkonaisia, ja tapahtuivat satunnaisesti tavatessa, milloin kaeytaevaessae, milloin balkongilla, milloin pihalla, mutta joskus taetien vanhan sisaepiian, Matrjona Pavlovnan huoneessa. Katjusha asui taemaen kanssa, ja heidaen pieneen huoneeseensa Nehljudof tuli joskus juomaan teetae. Naemaet Matrjona Pavlovnan laesnaeollessa tapahtuvat keskustelut olivatkin kaikkein hauskimmat. Vaikeampi oli puhella silloin, kuin he olivat kahdenkesken. Heti alkoivat silloin silmaet haastella jostakin ihan toisesta, jostakin paljon taerkeaemmaestae kuin se, mistae suu puhui; huulet tahtoivat rypistyae ja rupesi tuntumaan tukalalta, ja heidaen oli kiireesti erkaneminen. Taemmoeisinae jatkuivat suhteet Nehljudofin ja Katjushan vaelillae koko sinae aikana, jona haen ensi kertaa oleskeli taetien luona. Taedit huomasivat asian laidan, saeikaehtivaet, ottivat ja kirjoittivat siitae ulkomaille ruhtinatar Helena Ivanovnalle, Nehljudofin aeidille. Taeti Maria Ivanovna pelkaesi, ettae Dmitrij alkaisi pitaeae yhteyttae Katjushan kanssa. Mutta haenen pelkonsa oli turha: Nehljudof, tietaemaettae itsekaeaen siitae, rakasti Katjushaa, niinkuin rakastavat toisiansa viattomat ihmiset, ja haenen rakkautensa oli sekae haeneen itseensae ettae Katjushaan naehden paraana takeena siitae, ettei mitaeaen lankeemista tulisi tapahtumaan. Nehljudofilla ei ollut minkaeaenlaista halua ruumiillisesti omistaa Katjushaa; paeinvastoin, haentae kauhistutti ajatella semmoista suhdetta mahdolliseksikaan Katjushaan. Paljoa perusteellisempi oli runollisen Sofia Ivanovnan pelko, ettae Dimitrij, kokonainen ja paeaettaevaeinen kuin olikin luonteeltaan, rakastuisi tyttoeoen ja vaelittaemaettae taemaen syntyperaestae ja asemasta paeaettaeisi mennae haenen kanssaan naimisiin. Jos Nehljudof olisi siihen aikaan selvaesti tajunnut oman rakkautensa Katjushaan, ja erittaeinkin, jos haentae olisi koetettu saada vakuutetuksi siitae, ettei haen mitenkaeaen voi eikae saa yhdistaeae kohtaloansa taemaen tytoen kanssa, niin olisi helposti voinut tapahtua, ettae haen, kaikessa suorasuuntaisuudessaan, ei olisi naehnyt olevan mitaeaen syytae olla menemaettae naimisiin tytoen kanssa, olipa taemae kuka tahansa, jos haen itse vaan rakasti tyttoeae. Mutta taedit eivaet puhuneet haenelle mitaeaen pelostansa, ja niin haen laehti, tietaemaettae omasta rakkaudestaan Katjushaan. Haen oli siinae varmassa luulossa, ettei haenen tunteensa Katjushaa kohtaan ole muuta kuin vaan sitae samaa elaemaenilon tunnetta, joka silloin taeytti koko haenen olentonsa. Mutta kun haen jo teki laehtoeaensae, ja Katjusha, seisten taetien kanssa portailla, saattoi haentae mustine, vaehaen kieroine, kyyneleisine silminensae, tunsi haen kuitenkin luopuvansa jostakin ihanasta, kalliista, joka ei koskaan voisi enaeae uudistua. Ja haen tuli hyvin surulliseksi. --Hyvaesti, Katjusha, kiitos kaikesta, sanoi haen Sofia Ivanovnan pitsimyssyn ylitse, istuutuen rattaille. --Hyvaesti jaeaekaeae, Dmitrij Ivanovitsh,--sanoi Katjusha miellyttaevaellae, hyvaeilevaellae aeaenellaeaen, ja, pidaetellen silmiin tulvaavia kyyneleitae, juoksi eteiseen, missae haen saattoi vapaasti itkeae. XIII. Siitae saakka ei Nehljudof kolmeen vuoteen naehnyt Katjushaa. Ja he tapasivat toisensa vasta silloin kuin haen, vastanimitettynae upseerina, matkalla armeijaan, poikkesi taetien luo jo ihan toisellaisena kuin kolme vuotta sitten viettaeessaeaen heillae kesaeae. Silloin haen oli ollut rehellinen, altis nuorukainen, joka oli valmis antautumaan kaikkiin hyviin toimiin; nyt haen oli siveellisesti turmeltunut, hienostunut egoisti, joka rakasti vaan omaa nautintoansa. Silloin oli Jumalan maailma naeyttaenyt salaperaeiseltae arvoitukselta, jota haen ilolla ja innolla koetti selitellae;--nyt oli taessae elaemaessae kaikki yksinkertaista ja selvaeae ja sen koko maeaeritelmaenae olivat vaan ne olosuhteet, joissa haen itse eli. Silloin oli tarpeen yhteys luonnon kanssa ja seurustelu haentae ennen elaeneiden, ajatelleiden ja tunteneiden ihmisten kanssa, (filosofia, runous);--nyt olivat tarpeellisia ja taerkeitae vaan inhimilliset laitokset ja seurustelu toverien kanssa. Silloin haen kuvaili naista salaperaeiseksi ja ihanaksi olennoksi, ihanaksi juuri taemaen salaperaeisyyden vuoksi;--nyt merkitsi nainen, jokainen nainen paitsi omaisia ja ystaevaein vaimoja, jotakin perin maeaeraettyae: nainen oli yksi parhaimpia keinoja jo koetun nautinnon saamiseen. Silloin ei ollut tarvis rahoja ja olisi voinut olla ottamatta kolmattakaan osaa siitae, mitae aeiti antoi, oli mahdollista luopua isaenperinnoestae ja antaa se talonpojille;--nyt eivaet tahtoneet riittaeae ne 1,500 ruplaa kuukaudessa, jotka aeiti antoi, ja taemaen kanssa alkoi jo syntyae ikaeviae keskusteluja rahojen johdosta. Silloin haen piti oikeana minuutenansa henkistae olemustaan; nyt haen piti olemuksenaan omaa tervettae, reipasta elaeimellistae minuuttansa. Ja koko taemae hirveae muutos oli haenessae tapahtunut ainoastaan sen taehden, ettae haen lakkasi uskomasta itseaensae ja alkoi uskoa toisia. Ja haen lakkasi uskomasta itseaensae ja alkoi uskoa toisia sentaehden, ettae elaeminen uskoen itseaensae oli liian vaikeata: uskoen itseaensae ei voinut mitaeaen kysymystae ratkaista elaeimellisen minuuden hyoedyksi, joka haki keveitae iloja, vaan melkein aina sitae vastaan; mutta uskoen toisia ei tarvinnut ensinkaeaen mitaeaen ratkaista,--kaikki oli jo ratkaistu, ja ratkaistu aina vasten henkistae olemusta ja elaeimellisen minuuden hyvaeksi. Eikae siinae kyllae: uskoen itseaensae haen oli aina ihmisten tuomion alaisena,--uskoen toisia haentae hyvaeksyivaet kaikki ympaerillaeolijat. Niinpae Nehljudofin ajatellessa, lukiessa, puhuessa Jumalasta, totuudesta, rikkaudesta, koeyhyydestae,--oli kaikkein mielestae aika ja paikka siihen huonosti valittu, jopa pitivaet sitae vaehaen lystimaeisenae, ja sekae aeiti ettae taeti sanoivat haentae hyvaentahtoisella ivalla _notre cher philosophe'_ksi; mutta kun haen luki romaaneja, kertoi epaeillyttaeviae pilajuttuja, kaevi ranskalaisessa varieteessae ja iloisena teki naeistae naekemistaeaen tiliae, silloin kaikki ylistelivaet ja kannattivat haentae. Kun haen piti tarpeellisena rajoittaa tarpeitansa, kaeytti vanhaa sinelliae eikae juonut viiniae,--pitivaet sitae kaikki kummallisuutena ja jonkinlaisena kerskaavana tavattomuuden hakemisena,--mutta kun haen kulutti suuria rahoja metsaestykseen tai tyoehuoneensa harvinaisen ylelliseen sisustamiseen, niin kaikki kehuivat haenen makuansa ja lahjoittivat haenelle kalliita kapineita. Ollessaan viaton ja tahtoessaan semmoiseksi ennen avioliittoa jaeaedae, huolehtivat sukulaiset haenen terveydestaensae, eikae edes aeitikaeaen pahoitellut vaan pikemmin ilostui saatuansa tietaeae, ettae haen oli tullut todelliseksi mieheksi ja anastanut toveriltansa jonkun ranskalaisen naisen. Mutta tuota juttua Katjushan kanssa,--sitae, ettae Dmitrij oli saattanut ajatellakaan avioliittoa taemaen kanssa, ei ruhtinaallinen aeiti voinut kauhutta muistella. Niinpae myoeskin, kun Nehljudof, paeaestyaeaen taeys-ikaeiseksi, antoi isaeltae perimaensae maatilkun talonpojille, koska ei pitaenyt maanomistusta oikeudenmukaisena,--saattoi taemae teko haenen aeitinsae ja omaisensa kauhistukseen ja oli sitten kaikille sukulaisille alituisena moitteen ja pilkan esineenae. Haenelle lakkaamalta kerrottiin, kuinka ne talonpojat, jotka olivat saaneet maan, eivaet olleet ainoastaan rikastumatta, vaan paeinvastoin koeyhtyivaet, laitettuaan itsellensae kolme kapakkaa ja ruvettuaan aivan tyoettoemiksi. Mutta kun Nehljudof, tultuansa kaartiin, tuhlasi ja haevitti kortinlyoennissae ylhaeisten toveriensa seurassa niin paljon, ettae Helena Ivanovnan taeytyi ottaa rahoja paeaeomasta, ei aeiti juuri edes suuttunutkaan, vaan piti luonnollisena, jopa hyvaenaekin, kun taemmoeinen rokko tuli istutetuksi nuoruudessa ja hyvaessae seurassa. Ensin alussa Nehljudof taisteli, mutta taistelu oli liian vaikea, sillae kaikkea sitae, mitae haen, itseaensae uskoen, piti hyvaenae, pitivaet muut pahana, ja, paeinvastoin, mitae haen itseaensae uskoen piti pahana, sitae kaikki muut haenen ympaerillaensae pitivaet hyvaenae. Ja asia paeaettyikin siihen, ettae Nehljudof antautui, ei uskonut enaeae itseaensae, vaan uskoi muita. Ja vaikka taemmoeinen luopuminen omasta itsestae oli ensi alussa epaemiellyttaevaeae, niin ei se epaemiellyttaevae tunne kestaenyt kauan, vaan herkesi Nehljudof, alettuaan samaan aikaan myoeskin polttaa ja juoda viiniae, hyvin pian sitae tuntemasta, jopa paeinvastoin tunsi suurta kevennystaekin. Ja Nehljudof, luonteensa intohimoisuudella, antautui kokonansa taehaen uuteen, kaikkien hyvaeksymaeaen elaemaeaen, taeydellisesti tukehuttaen itsessaeaen sen aeaenen, joka vaati jotakin muuta. Taemae alkoi Pietariin muuttamisen jaelkeen ja nousi ylimmilleen sotapalvelukseen astuttua. Sotapalvelus yleensaekin turmelee ihmisiae, saattamalla heidaet taeydellisen tyoettoemyyden tilaan, s.o. vieroittamalla heitae jaerjellisestae ja hyoedyllisestae toimesta ja vapauttamalla yleisistae inhimillisistae velvollisuuksista, minkae kaiken sijaan astuu vaan sovinnainen rykmentin, sotilaspuvun ja lipun kunnia ja, toiselta puolen, rajaton valta muihin ihmisiin, toiselta, orjallinen noeyryys ylempiae paeaellikoeitae kohtaan. Mutta kun taehaen sotapalveluksen yleiseen turmelukseen, jossa sotilaspuku ja lippu ovat ylinnae ja jossa vaekivalta ja tappaminen ovat oikeutettuja, liittyy vielae se turmelus, jonka tuottaa rikkaus ja laeheinen yhteys keisarillisen perheen kanssa, niinkuin on asianlaita valittujen kaartin rykmenttien piireissae, joissa palvelee vaan rikkaita ja tunnetuita upseereja, silloin taemae turmelus kehittyy niissae ihmisissae, jotka se on saanut valtaansa vihdoin taeydelliseksi itsekkyyden hulluudeksi. Ja taellaisen itsekkyys-hulluuden vallassa oli Nehljudofkin sotapalvelukseen tultuansa, jolloin haen alkoi elaeae toveriensa tavalla. Tyoetae ei ollut paljon. Mainiosti ommellussa sotilaspuvussa, jota ei haen, vaan muut ihmiset olivat sekae ommelleet ettae puhdistaneet, kypaeraessae, aseissa, jotka myoeskin olivat muiden sekae tekemaet, puhdistamat ettae esille tarjoamat, oli haenen ratsastaminen mainiolla, niinikaeaen muiden kasvattamalla, opettamalla ja syoettaemaellae hevosella harjoituksiin tai katselmukseen toisten samallaisten ihmisten kanssa, nelistaeminen ja miekalla hosuminen, ampuminen ja opettaminen muille ihmisille taetae samaa. Muuta tointa ei ollut, ja kaikkein ylhaeisimmaet ihmiset: nuorukaiset, vanhukset, keisari ja haenen laeheisensae eivaet ainoastaan hyvaeksyneet taetae tointa, vaan kehuivat ja kiittivaet sitae. Vielae pidettiin hyvaenae ja taerkeaenae, viskellen rahoja, joita oli jostakin naekymaettoemaesti saatu, kokoontua upseeriklubeihin tai kaikkein kalliimpiin ravintoloihin syoemaeaen ja etupaeaessae juomaan. Sitten teaatterit, tanssikemut, naiset, ja sitten taas ratsastaminen, miekoilla hosuminen, nelistaeminen ja jaelleen rahojen viskeleminen ja viini, kortit, naiset. Erittaeinkin turmelevasti vaikuttaa taemmoeinen elaemae sotilashenkiloeihin sen vuoksi, ettae silloin kuin joku tavallinen ihminen, naein elaeissaeaen, ei voi olla sydaemmensae syvimmaessae haepeaemaettae taellaista elaemaeae, pitaevaet sotilaat sitae aivan luonnollisena, kehuvat ja ylpeilevaet siitae, varsinkin sota-aikana, kuten nyt Nehljudof, astuttuaan sotapalvelukseen turkkilaissodan julistuksen jaelkeen. "Olemme valmiit uhraamaan henkemme sodassa, ja sentaehden on taemmoeinen huoleton, iloinen elaemae sekae anteeksi annettava ettae vaelttaemaetoen meille. Ja me vietaemmekin sitae." Naein oli Nehljudofilla tapana haemaeraesti ajatella taenae elaemaensae kehityskautena; mutta samalla haen kaiken aikaa tunsi siveellisistae rajoituksista irtautumisen riemua, joita rajoituksia haen oli ennen itsellensae asetellut, ja alituisesti pysyi itsekkyys-hulluuden tilassa. Ja taemmoeisessae tilassa haen nytkin oli, poiketessaan kolmen vuoden kuluttua taetien luo. XIV. Nehljudof tuli poikenneeksi taetien luo sentaehden, ettae heidaen maatilansa oli sen tien varrella, jota myoeten haenen rykmenttinsae oli edennyt, ja myoeskin sentaehden, ettae he kovin vaativat haentae tulemaan, mutta ennen kaikkea naehdaeksensae Katjushan. Kenties haenellae sydaemmensae syvimmaessae oli jo silloinkin Katjushaa vastaan pahoja aikeita, joita haenelle kuiskasi valloilleen paeaessyt elaeimellinen ihminen, mutta haen ei ainakaan itse tajunnut taetae aijetta, vaan halusi ainoastaan jaelleen oleskella niillae paikoilla, missae haenen oli ollut niin hyvae olla, ja tavata noita vaehaen lystimaeisiae, mutta suloisia ja hyviae taetejae, jotka aina haenen huomaamattansa ympaeroeivaet haentae rakkauden ja ihailun ilmakehaellae, ja naehdae suloista Katjushaa, josta oli jaeaenyt niin miellyttaevae muisto. Nehljudof saapui taloon maaliskuun lopulla, piinaviikolla, pahimman kelirikon aikana, rankkasateessa, laepimaerkaenae ja viluissaan, mutta hyvaensuopana ja kiihkeaenae, jommoiseksi haen aina taehaen aikaan tunsi itsensae. "Onkohan Katjusha enaeae heillae!"--ajatteli haen ajaessaan tuttuun vanhanaikaiseen, tiilikivi-seinaellae aidattuun pihaan, joka oli taeynnaensae katoilta pudotettua lunta. Haen oli odottanut, ettae Katjusha olisi haenen soittaessaan juossut portaille, mutta kyoekkiportaille tuli vaan kaksi avojalkaista akkaa, liepeet yloes kaeaerittyinae, aempaerit kourassa, naehtaevaesti permannon pesun touhussa. Katjushaa ei naekynyt herrasvaeen portaillakaan; ainoastaan Tihon-lakeija tuli sinne esiliinassaan, haenkin luultavasti siivouksen toimissa. Eteiseen tuli Sofia Ivanovna, silkkihameessa pitsimyssy paeaessaeaen. --Sepae hauskaa, ettae tulit!--puhui Sofia Ivanovna suudellen haentae.--Mashenka on hiukan pahoinvoipa, vaesyi kirkossa. Me olemme olleet herran ehtoollisella. --Toivotan onnea, taeti Sonja,--puhui Nehljudof suudellen Sofia Ivanovnan kaesiae:--anteeksi, ihanhan kastelen teidaet. --Menehaen nyt huoneeseesi. Olet laepimaerkae. Onpa sinulla jo viiksetkin... Katjusha! Katjusha! Pian kahvia haenelle. --Kohtsillaeaen!--kuului tuttu, miellyttaevae aeaeni kaeytaevaestae. Ja Nehljudofin sydaen hytkaehti ilosta. "Taeaellae!" Ja oli niinkuin aurinko olisi jostain esille pilkistaenyt. Nehljudof meni iloisena Tihonin kanssa entiseen huoneeseensa vaatteita muuttamaan. Hyvin olisi Nehljudofin tehnyt mieli kysaeistae Tihonilta Katjushasta,--mitae taelle kuului? kuinka haen eleli? aikoiko ehkae naimisiin? Mutta Tihon oli niin kunnioittava ja samalla niin ankara, niin tiukasti piti kiinni omasta tehtaevaestaeaen kaataa pesuvettae kaesille, ettei Nehljudof uskaltanut kysyae Katjushasta ja kysyi ainoastaan lapsenlapsista, vanhasta oriista, talon hallista Polkanista. Kaikki olivat elossa, terveinae, paitsi Polkania, joka oli mennyvuonna saanut vesikauhun. Heitettyaeaen yltaeaen kaikki maeraet vaatteet ja juuri alettuaan pukeutua Nehljudof kuuli kiireistae astuntaa ja ovea koputettiin. Nehljudof tunsi sekae askeleet ettae koputuksen. Naein astui ja koputti ainoastaan Katjusha. Haen pani maeraen sinellin hartioilleen ja tuli oven luo. --Astukaa sisaeaen! Se oli Katjusha. Yhae haen samoin katseli alhaalta yloes hymyilevin, lapsekkain, hiukan kieroin, mustin silmin. Kuten ennen haen nytkin oli puhtaassa valkosessa esiliinassa. Haen toi taedeiltae vasta kaeaeroestae auaistun hyvaenhajuisen saippuapalasen ja kaksi pyyhinliinaa, joista toinen oli suuri, venaelaeinen, toinen nukkainen. Ja taemae vielae kaeyttaemaetoen saippua, sisaeaenpainettuine kirjaimineen, naemaet pyyhinliinat ja haen itse,--kaikki se oli yhtae puhdasta, tuoretta, koskematonta, miellyttaevaeae. Suloiset, kovat, punaset huulet yhae samalla tavalla kuin ennenkin rypistyivaet hillitsemaettoemaestae ilosta haenen naehtyae Nehljudofin. --Tervetuloa, Dmitrij Ivanovitsh!--sai haen vaivoin sanotuksi ja punastui. --Hyvaeae paeivaeae...--Nehljudof pysaehtyi tietaemaettae pitaeisikoe sinutella vai teititellae haentae, ja punastui myoeskin.--Terveenaekoe ollaan, vai kuinka? --Jumalan kiitos, kyllae... Taessae on taediltae teidaen mielikki saippuanne, ruusunpunanen,--sanoi Katjusha pannen saippuan poeydaelle ja pyyhinliinat nojatuolien kaiteille. --Herralla on omansa,--sanoi Tihon, vieraan itsenaeisyyttae kehuvalla aeaenellae ja ylpeaesti osoittaen Nehljudofin avattuun suureen hopeakantiseen matkatarvelippaaseen, joka oli ihan taeynnaensae pullosia, harjasia, voiteita, hajuvesiae ja kaikellaisia toalettikapineita. --Kiittaekaeae taetiae. Kuinka olenkaan ilonen, ettae tulin,--sanoi Nehljudof, tuntien ettae haenen sydaemmessaeaen alkaa olla yhtae valoista ja armasta kuin oli ollut ennen. Katjusha vaan hymaehti vastaukseksi naeihin sanoihin ja laeksi huoneesta. Taedit, jotka aina ennenkin olivat pitaeneet Nehljudofista, ottivat haentae taellae kertaa vielae tavallistakin herttaisemmin vastaan. Olihan Dmitrij matkalla sotaan, missae saattoi tulla haavoitetuksi, tapetuksi. Taemae liikutti taetejae. Nehljudof oli suunnitellut matkansa niin, ettae viipyisi taetien luona vaan vuorokauden, mutta naehtyaeaen Katjushan haen suostui viettaemaeaen siellae paeaesiaeisenkin, joka oli alkava kahden paeivaen kuluttua, ja saehkoeitti ystaevaelleen ja toverilleen, Shenbokille, jonka kanssa heidaen oli yhtyminen Odessassa, ettae taemaekin poikkeisi taetien luo. Kohta ensi paeivaestae, naehtyaeaen Katjushan, Nehljudof tunsi vanhat tunteensa haentae kohtaan. Niinkuin ennenkin haen ei voinut ilman mielenkiihkoa naehdae Katjushan valkoista esiliinaa; ei voinut iloitsematta kuulla haenen astuntaansa, haenen aeaentaensae, haenen nauruansa, ei voinut liikutuksetta katsella haenen silmiaensae, mustia kuin kastunut viinamarja, erittaeinkin silloin kuin haen hymyili, ja kaiken lisaeksi, ei voinut olla itse haemmentymaettae naehdessaeaen haenen aina punastuvan kun he tapasivat toisiansa. Nehljudof tunsi olevansa rakastunut, vaan ei niinkuin ennen, jolloin taemae rakkaus oli haenelle salaisuus, jolloin haen ei uskaltanut tunnustaa itsellensae olevansa rakastunut ja jolloin haen oli vakuutettu siitae, ettei rakastaa voi kuin kerran. Nyt haen oli rakastunut niin, ettae itse tiesi ja iloitsi siitae, jopa haemaeraesti aavisti, vaikka vielae peittikin itseltaeaen, mitae taemae rakkaus oikeastaan oli ja mihin se saattoi viedae. Nehljudofissa, niinkuin kaikissa muissakin, oli kaksi ihmistae: toinen henkinen, ainoastaan semmoista onnea tavoittava, joka olisi myoes muiden onni,--ja toinen elaeimellinen ihminen, joka haki onnea vaan itsellensae, valmiina taemaen hyvaeksi uhraamaan vaikka koko maailman onnen. Taenae haenen itsekkyyshulluutensa kehityskautena, jonka oli heraettaenyt pietarilainen sotilas-elaemae, oli elaeimellinen ihminen haenessae valloilla ja se oli kokonaan tukehuttanut henkisen. Mutta naehtyaensae Katjushan, ja tuntiessaan taetae kohtaan jaelleen sitae, mitae oli tuntenut silloin, nosti henkinen ihminen uudestaan paeaetaensae ja alkoi vaatia oikeuksiensa tunnustamista. Nehljudofissa riehui herkeaemaettae naeiden kahden paeivaen kuluessa ennen paeaesiaeistae sisaellinen, haenen tietaemaettaensae tapahtuva taistelu. Sydaemmensae syvimmaessae haen tiesi, ettae haenen olisi ollut laehteminen ja ettei ollut mitaeaen syytae nyt viipyae taetien luona, tiesi, ettei taestae voisi mitaeaen hyvaeae seurata, mutta haenen oli niin iloista ja suloista olla, ettei haen tahtonut noista asioista tietaeae, vaan yhae viipyi taetien luona. Lauantai-iltana, paeaesiaeisaattona, tuli pappi kirkkovaeaertin ja lukkarin kanssa aamujumalanpalvelusta pitaemaeaen. He kertoivat ajaneensa pahimmassa kelirikossa reellae pitkin laetaekoeitae ja paljasta maata kolme virstaa kirkolta taetien taloon. Nehljudof otti osaa taehaen aamujumalanpalvelukseen taetien ja palvelusvaeen kanssa. Haen katsahteli herkeaemaettae Katjushaan, joka seisoi ovella suitsutusastia kaedessae. He vaihtoivat papin ja taetien kanssa tavanmukaisen paeaesiaeissuudelman ja haen jo aikoi laehteae kun kuuli kaeytaevaessae Matrjona Pavlovnan, Maria-taedin vanhan sisaepiian, yhdessae Katjushan kanssa tekevaen laehtoeae kirkkoon paeaesiaeisleivoksien ja piimaejuuston siunauttamista varten. "Laehdenpaehaen minaekin", ajatteli haen. Kirkkotiellae ei ollut ratas- eikae rekikeliae, ja sentaehden Nehljudof, joka taetien talossa sai kaeskeae kuin kotonaan, antoi satuloida Veikoksi sanotun ratsun, ja, maatapanon asemesta, pukeutui loistavaan sotilaspukuun, pingotettuine housuine, heitti sinellin hartioilleen ja ratsasti hyvin syoetetyllae, kangistuneella ja alati hirnuvalla, vanhalla oriilla, pimeaessae, laetaekoeiden ja lumisohjon rikkomaa tietae myoeten, kirkkoon. XV. Taemae aamukirkko oli sitten ikipaeiviksi Nehljudofin valoisimpia ja elaevimpiae muistoja. Pilkkosen pimeaessae, missae vaan paikotellen haeaemoeitti valkea lumi, kahlattuaan rapakoissa, ajoi haen kirkkopihalle. Hevonen poerhisti korvansa naehdessaeaen kirkon ulkopuolelle sytytetyt soihtumaljaset. Jumalanpalvelus oli jo alkanut. Kirkkomiehet tunsivat haenet Maria Ivanovnan veljenpojaksi, ja saattoivat haenet kuivalle paikalle, missae oli hyvae astua alas, sitoivat haenen hevosensa ja saattoivat haenet kirkkoon. Kirkko oli taeynnaensae juhlavaekeae. Oikealla puolella seisoivat miespuoliset kotikutoisissa kauhtanoissaan ja virsuissaan ja puhtaissa, valkosissa jalkarievuissaan, ja nuoret uusissa verkakauhtanoissaan, vyoetettyinae kirkasvaerisillae voeillae, saappaat jaloissaan. Vasemmalla puolella seisoivat vaimot punasissa silkkiliinoissaan, plyysiliiveissaeaen hohtopunasine hihoineen, ja sinisissae, viheriaeisissae, punasissa, kirjavissa hameissaan kengaenkorot raudoitettuna. Vaatimattomat eukot valkoisissa liinoissaan, harmaissa kauhtanoissaan ja vanhanaikuisissa paeaehineiss