Tiede
Wikipedia
Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta.[1] Tiede pyrkii selvittämään todellisuuden rakennetta empiiristen eli kokeellisten ja teoreettisten menetelmien avulla.
Tiede jaetaan tavallisesti kahtia reaalitieteisiin ja käsitteellisiin tieteisiin. Aiempi jaetaan edelleen kahtia luonnontieteisiin ja humanistisiin tieteisiin. Käsitteellisiin tieteisiin kuuluvat matematiikka ja logiikka. Tieteen alat kuuluvat läheisesti tosiinsa ja monilla aloilla on lähes pakollista hallita toisen alan perustiedot.
Tiede kuvaa todellisuutta teorioiden avulla. Teoria on tieteellisen yhteisön hyväksymä näkemys kuvata tutkimuskohdetta.lähde? Teoriat ovat todistettu oikeiksi riippumattomien tutkimusten avulla.lähde? Teoria ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä mittauslaitteiden tai entistä paremman tiedon pohjalta voidaan saada tarkempia tuloksia kuin teoria antaa odottaa. Tällöin teoria ei kuvaa kohdetta tarpeeksi tarkasti ja on siltä osin puutteellinen. Teoriaa pyritään kehittämään tieteen menetelmien avulla tai vaihtoehtoisesti vanha teoria joudutaan hylkäämään kokonaan ja kehittämään parempi teoria. Jotta uusi teoria voisi korvata vanhan teorian, siltä vaaditaan muutamia asioita. Uuden teorian pitää olla joko vanhempaa yksinkertaisempi, kuvata tunnettua ilmiötä paremmin tai ennustaa havaittuja ilmiöitä, joita vanhempi teoria ei kykene ennustamaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tieteellinen menetelmä
-
Pääartikkeli: Tieteellinen menetelmä
Tieteellinen menetelmä on tieteen tekemisessä käytettävä järjestelmällinen menettelytapa, jonka avulla pyritään luomaan uutta tietoa ja täsmentämään vanhempaa tietoa. Tieteellinen menetelmä ei ole yksinkertainen työohje vaan viitteistö siitä, kuinka tiedettä kannattaa tai tulee harjoittaa. Se myös käytännössä poikkeaa suuresti eri tieteenalojen välillä.
Sosiologian isänä pidetty Auguste Comte totesi että "tieteen metodi on havaintoja ja teoriaa - sopivassa suhteessa". [2]
[muokkaa] Tieteenkäsitys
Tieteenfilosofiassa käsitys tieteen luonteesta ja sen päämääristä voidaan jakaa monella tavalla. Tieteenkäsityksiä ovat veristinen tieteenkäsitys, teknokraattinen tieteenkäsitys, induktivistinen tieteenkäsitys, hypoteettis-deduktiivinen tieteenkäsitys ja hermeneuttinen tieteenkäsitys.
Veristinen tieteenkäsitys korostaa tieteellisen tiedon itseisarvoa. Eli veristisen käsityksen mukaan todellisuutta koskeva tieto on tärkeää ainoastaan sen tietämisen vuoksi. Veristisessä käsityksessä ei oteta huomioon sitä, että tiedolla on käytännöllisiä ulottuvuuksia, esimerkiksi saavutetulla tiedolla voidaan parantaa sairaita. Historiallisesti ihmisen uteliaisuus ja tieteen synty ei kietoudu ensisijaisesti todellisuuden luonteen selvittämiseen, vaan tietoa hankittiin käytännöllisiin tarpeisiin kuten maanviljelyyn ja kaupankäyntiin.[3]
Teknokraattisessa tieteenkäsityksessä nähdään puolestaan tiedon olevan merkittävää tapahtumien ennustamisen ja kontrolloimisen takia. Käsityksen mukaan tieteellistä tietoa tarvitaan ainoastaan inhimillisen toiminnan suunnittelemiseen ja ohjaamiseen. Tieteen tavoitteena katsotaan siis olevan hyödynnettävissä olevan tiedon tuottaminen. että ihmisellä on selvästi myös aivan puhdas ja pyyteetön halu tietää; tämänhän osoittaa jo veristisen kannan olemassaolo. Samoin teknokraattinen tieteenkäsitys unohtaa, että merkittävimmät käytännölliset keksinnöt on joskus tehty arkielämän kannalta abstraktin perustutkimuksen pohjalta. [3] Myös sattuma näyttelee omaa sijaansa tieteellisten havaintojen ja keksintöjen tekemisessä: esimerkiksi käy vaikkapa penisilliinin syntytarina.
[muokkaa] Tieteiden jaottelua
Formaaliset eli käsitteelliset tieteet
Luonnontieteiden pohjalta toimivat soveltavat tieteet
- Esimerkiksi tekniikka, lääketiede
- Esimerkiksi taloustiede, sosiologia, historia, arkeologia, antropologia, lingvistiikka, semiotiikka, kulttuurintutkimus, puheviestintä, psykologia, kasvatustiede, sosiaalipolitiikka, valtio-oppi, politiikan tutkimus, filosofia. Ihmistieteet jaetaan yleensä yhteiskuntatieteisiin ja humanistisiin tieteisiin.
Suomen kielessä ei tehdä englannin kielen tavoin eroa luonnontieteiden (englanniksi: sciences) ja ihmistieteiden (humanistiset tieteet englanniksi: arts) välille.
[muokkaa] Tutkimuksen lajit
Tieteellinen tutkimus jakautuu perustutkimukseen ja soveltavaan tutkimukseen.[4] Perustutkimus tavoittelee tietoa, josta ei välttämättä ole suoraan käytännöllistä hyötyä. Soveltava tutkimus yrittää saavuttaa perustutkimuksen antaman tiedon avulla tietoa jotakin käytännöllistä tavoitetta varten. Lisäksi voidaan vielä erottaa kehittämistyö, joka perustuu tutkimustuloksiin ja pyrkii kehittämään uusia tai parempia välineitä, menetelmiä tai palveluja.[4]
Lisäksi tutkimus voidaan jakaa teoreettiseen ja empiiriseen tutkimukseen. Empiirisen tutkimuksen avulla testataan teoreettisen tutkimuksen tuottamia hypoteeseja ja se voidaan jaotella edelleen laadulliseen eli kvalitatiiviseen ja määrälliseen eli kvantitatiiviseen tutkimukseen. Laadullinen tutkimus tutkii asioita laadullisesti. Määrällinen tutkimus mittaa asioiden määrää tai suuruutta. Sen etuna on, että tuloksia voidaan käsitellä matemaattisesti ja tilastollisesti.
[muokkaa] Tieteellinen julkaiseminen
Tutkimuksen tuloksilla on arvoa vasta, kun ne on saatettu muun tiedeyhteisön tietoon ja arvioitaviksi. [5]Tutkimuksen tulokset julkaistaan tieteellisenä kirjallisuutena joko kirjoina tai artikkeleina tieteellisissä aikakausijulkaisuissa. Merkittävä osuutensa on myös tieteen tulosten popularisoinnilla suuren yleisön käyttöön.
[muokkaa] Tieteenalojen yhteistyö
Käsitteet monitieteisyys, poikkitieteisyys (poikkitieteellisyys) ja tieteidenvälisyys ovat yleistyneet 1990-luvulta lähtien. [6]
[muokkaa] Monitieteisyys
Monitieteisessä yhteistyössä eri alojen edustajat tarkastelevat samaa aihetta omilla menetelmillään. Yhteistyön tuloksena syntyy kokoava ja moniulotteinen käsitys tutkimuksen kohteesta. [7]
[muokkaa] Tieteidenvälisyys
Tieteidenvälisyys menee monitieteisyyttä pitemmälle: siinä tutkijoiden työn aikana syntyy rajat ylittävää ja hämärtävää yhteistyötä, mutta tieteenalojen itsenäisyys ei häviä. [8]
[muokkaa] Poikkitieteellisyys
Poikkitieteellisyydessä mennään tieteidenvälisyyttäkin pitemmälle. Siinä yhteistyö tuottaa uusia yhteisiä teorioita, menetelmiä ja näkökulmia. Ei riitä, että tutkijat laativat yhteisen raportin, vaan he rakentavat koko tutkimuksen ongelmanasetteluista alkaen yhdessä. [9]
[muokkaa] Katso myös
- Esitiede
- Näennäistiede
- Tiedekritiikki
- Tieteellinen maailmankatsomus
- Tieteenfilosofia
- Tieteenharjoittaja
- Tieteen historia
- Tieteen ja uskonnon välinen suhde
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Pertti Töttö: Erehdysten korjausta. Helsingin Sanomat, 2007, nro 16.10.2007, s. D 1.
- ↑ 3,0 3,1 Tiede Skepsis ry. Viitattu 24.11.2007.
- ↑ 4,0 4,1 Niiniluoto, Ilkka: Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen- ja teorianmuodostus, s. 13-14. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-14831-1.
- ↑ http://lib.tkk.fi/TietaNet/1.04/a03.html
- ↑ Pirjo Hiidenmaa: Välissä vai keskellä?. Apropos, 2007, nro 4, s. 28.
- ↑ Pirjo Hiidenmaa: Välissä vai keskellä?. Apropos, 2007, nro 4, s. 28.
- ↑ Pirjo Hiidenmaa: Välissä vai keskellä?. Apropos, 2007, nro 4, s. 28.
- ↑ Pirjo Hiidenmaa: Välissä vai keskellä?. Apropos, 2007, nro 4, s. 28.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Suomen Akatemian yleistajuisia tekstejä tieteestä, tutkijoista ja tuloksista
- Artikkeli Tiede teoksessa Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja (Risto Selin)
